Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #41044 Re: Re: NO

16.08.2014 21:49

#41036: - Re: NO 

 

 

Sanon,  että paljon,  paljon.  Suurinpiirtein kaikki,  paitsi yksi pulju ja sielläkin sitten väestömäärään tai suureen jäsenmäärään suhteutettuna  ehkä kuitenkin vain aivan normaali määrä, onhan kyse kooltaan massiivisesta liikkeestä,  johon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.  Ja oman kokemuksen mukaan,  mukana pyörii paljon  ns.sukulaisuus-suhteen kautta osallistuvaa väkeä,  jolla omakohtainen usko saattaa puuttua kokonaan.  Ollaan liikkeellä perinteen javoimakkaan yhteishengen  vuoksi.

 Sen sijaan saarnamiehen osuminen tähän vilunkiin on pahempi juttu,  ja vaatisi perusteellisia selvityksiä ja sisäistä vatkausta myös liikkeen rakenteista ja opista ennenmuuta srk-opin kohdalta,  mutta myös keskeisissä teologisissa opinkappaleissa on mätää,  koska tällaista tapahtuu.
! Ja perinneliikkeestähän onkin ennenmuuta kyse.
Ja tietysti yksittäisiä julkisuuteen tulemattomia  täytyy olla muuallakin. 

 Näitä tulee jo tilastollisen  todennäköisyyden perusteella kun kokonaisväkimäärät nousevat satoihin tuhansiin.