Uudenkaupungin tuulivoimayleiskaava pohjaa heikkoon suunnitelmaan
ROKURISTI |
/ #5 TUULIVOIMALAT UHKA TERVEYDELLE16.08.2014 20:53Tuulivoimaloiden melusaaste on uhka terveydelleMIELIPITEET | Länsi-Suomi | Julkaistu 22.4.2014 klo 01:45 | 1 Mielipiteet Viime aikoina on lehdissä ollut kirjoituksia uusien suurten tuulivoimaloiden aiheuttamista terveyshaitoista. Tieteellisiä tutkimuksia asiasta myös löytyy runsaasti. On kuitenkin vedottu siihen, että ympäristöministeriön ohjeita noudattaen jättivoimalat voidaan rakentaa lähiasukkaiden terveyttä ja viihtyisyyttä vaarantamatta. Näin asia ei valitettavasti ole. Suomen tuulivoimayhdistys (STY) eli tuulivoimatoimijoiden etua ajava järjestö on ollut rahoittamassa ja työryhmässä merkittävässä roolissa luomassa uusia ympäristöministeriön melumallinnusohjeita. Tuloksena olivat ohjeet, jotka eivät mallinna todellista jättituulivoimaloiden melupäästöä, vaan ne ovat täysin tuulivoimayhtiöiden toiveiden mukaiset. Yritetään saada oikeutus rakentaa voimalat vain 500–600 metrin päähän asunnoista vaikka tiedetään, että ihmiset kärsivät suurten tuulivoimaloiden melusta kahden kilometrin päässä. Nyt STY on mukana ympäristöministeriön työryhmässä, joka pohtii nykyisten melurajojen löysentämistä. Tämä kaikki tapahtuu nähtävästi ympäristöministeri Ville Niinistön siunauksella, sillä Vaasan Wind Exchange-tapahtumassa hän arvioi tuulivoimaloiden ympäristömelurajojen olevan liian tiukat ja että niitä tulisi löysentää. Suomi on roimasti edellä uusiutuvan energian tavoitteissaan, sillä sen osuus jo vuonna 2013 oli ennakkolaskelman mukaan 37 prosenttia, kun tavoite on tuottaa uusiutuvilla vuoteen 2020 mennessä 38 prosenttia energian loppukulutuksesta. Kuitenkin rahaa lapioidaan yhä yli kaksi miljardia euroa tuulisähkön suoraan tukeen sekä 1,5 miljardia tuulivoimaloiden vaatimiin sähköverkkoihin. Tuulivoimatuki on jo nostanut sähköveroa ja se vaikuttaa vähävaraisimpiin eniten. Tämän lisäksi kymmenet tuhannet suomalaiset tulevat maksamaan tuulivoimayhtiöille piilotukea kiinteistöjen arvon alenemisista yhteensä jopa miljardi euroa. Yöllisen tuulivoimamelun aiheuttamalle unettomuudelle ja muille terveyshaitoille on vaikeaa antaa hintalappua. Tuulivoimaloiden syöttötariffi myytiin poliitikoille väittämällä, että saadaan jopa yli 30 000 uutta työpaikkaa tuulivoimateollisuuteen. Vuonna 2010 tuulivoimateollisuus työllisti virallisen tiedon mukaan yli 4 000 henkilöä. Vuonna 2013, kaksi vuotta syöttötariffin voimaantulon jälkeen, tuulivoimateollisuus työllisti 2 000 henkilöä. Tämän jälkeen tuulivoimaloita valmistanut WinWind on mennyt konkurssiin, tuulivoimaloiden vaihteita valmistava Moventas vähentänyt työtekijöitä, jne. Olipa todellinen työllisyysluku nyt mikä tahansa on jo selvää, ettei vakinaisia työpaikkoja ole saatu muutamia huoltomiehiä lukuun ottamatta (yksi huoltomies kymmentä tuulivoimalaa kohti). Tuulivoimaloiden lähiasukkaiden hyvinvoinnin huomiotta jättäminen ei kuulu enää tähän päivään. Uskon vahvasti, että Suomessa poliittinen tahto menee vielä kansalaisten, ei tuulivoimasijoittajien tarpeiden edelle. Kestävän kehityksen periaatteen tarkoituksena on luoda hyvän ja terveellisen elämisen mahdollisuudet. Nyt niitä ollaan tuhoamassa tuulivoimaloiden lähiasukkaiden terveyden ja ympäristön osalta.
Jari Vihriälä |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19961 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
686 Luotu: 22.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1805 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
181 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
175 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
159 Luotu: 13.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
131 Luotu: 18.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
122 Luotu: 18.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
116 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
231 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2847 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
593 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
57 Luotu: 12.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11254 Luotu: 03.02.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
428 Luotu: 09.04.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
116 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
952 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
174 Luotu: 10.04.2024