Vetoomus Helsingin metsien säilyttämiseksi

Helsingissä tarvitaan monipuolinen valikoima paikkoja, joihin kaupunkilainen voi kävellä etsimään itseään, toipumaan kohtalon kolhuista, tempautumaan seikkailun hurmaan, terästämään vastustuskykyä, huuhtomaan hermostosta turhat stressihormonit... Jo pelkkä tietoisuus tuollaisten paikkojen olemassaolosta tuo elämään tietyn vapauden ja yhteenkuuluvuuden tunteen.

Viime vuosina on ilmestynyt vino pino kirjallisuutta mm. metsien terveysvaikutuksista ja esteettisestä arvosta. Onkin helppo kuvitella, miten muutaman kymmenen vuoden päästä julkaistaan kirjoitussarja ”Puretut metsät”, jossa ihmetellään Vartiosaaren, Meri-Rastilan ja kenties vielä Kivinokankin rakentajien lyhytnäköistä purkuvimmaa.

Luontoaarteiden tuhoamisen sijaan kannattaisi harkita asumisihanteen palauttamista linnasta pesämäiseksi ja vapaapäivien viettämistä ulkosalla kotiin linnoittautumisen sijaan. Metsää voi kuka tahansa pitää omana paikkanaan, kun taas asunnosta hyötyy ainoastaan omistaja lähipiireineen.

Asuin itse opiskelijana Meri-Rastilassa minulle osoitetussa soluhuoneessa potien huonoa omaatuntoa siitä, että talon paikalta oli omana elinaikanani purettu pois arvatenkin erittäin hieno metsä. Soluhuone oli noin kolme kertaa sen kokoinen kuin olisin tarvinnut, yhteistiloista puhumattakaan. Kärsin ylineliöistä yhtä paljon kuin kuvittelisin kärsiväni kolminkertaisesta ylipainosta. Metsää ihminen tarvitsee, ei muusta elämästä eristettyjä neliöitä!