Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #40215 Re: tutkimuksia

04.08.2014 07:13

#40198: sivutukea. - tutkimuksia

HIV-tartuntojen määrä on yleistynyt Euroopassa, se on totta. Tutkimustulokset, joita et ilmeisesti osannut tuosta raportin linkistä kaivaa, kertoivat kuitenkin, että lisääntyminen on ollut voimakasta nimenomaan itäisen Euroopan alueella, jossa tasa-arvoinen avioliitto ei nyt ole ihan heti agendalla. Yleistymisen taustalla katsottiin olevan köyhyys, tietämättömyys ja testausmahdollisuuksien vähäisyys. Toisaalta Länsi-Euroopassa lukuja nosti paikallisten homojen ostama seksi itäeurooppalaisilta homoprostituoiduilta. Tätähan on tapahtunut paljon mm. Hollannissa. Tasa-arvoisesta avioliitosta syynä nousuun ei puhuta halaistua sanaa.

Jätät myös säännönmukaisesti siteeraamatta tutkimuksen tärkeintä osaa eli suosituksia - ja näin tietysti, koska et edes halua ymmärtää tutkimuksen pääsanomaa:

"Suomessa MSM-ehkäisyyn käytettävät resurssit ovat kokonaistautitaakkaan suhteutettuna suorastaan häkellyttävän vähäisiä. Jos tautitaakkaa halutaan tulevaisuudessa vähentää, HIV-ehkäisyyn käytettävät voimavarat olisi pikemminkin kohdistettava MSM-ryhmään kuin luotettava siihen, että yleinen, pääosin heteroseksikeskeinen seksuaaliterveystyö riittää. Tämä vaatii oikeasti kohderyhmäkeskeistä työtapaa, jossa varmasti on haastetta seksuaaliterveystyötä tekeville.

Erityisesti nuorten seksuaali-identiteettiään hakevien valistukseen tulisi panostaa, tuoden avoimesti esille MSM-ryhmälle oleellista informaatiota."

Tämä ei kyllä onnistu harrastamallasi viemäriputkiin huutelulla. Sitä ei myöskään edistä edustamasi yleinen homovihamielinen ympäristö, joka vaikeuttaa nuoria etsimään apua asiaan - ja en siis tarkoita mitään eheytyspuoskarointia apuna!