Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #38169

08.07.2014 14:40




Voisko sanoa "helsinkiläisteologia, jota opettaa Helsingin Yliopiston  Teologinen tiedekunta on 70-lta lähtien noin suurinpiirtein sanottuna, ollut ns. liberaaliteologiporukan otteessa. Eräs heistä on kansaninvälistäkin meriittiä hankkinut tutkija ja opettaja (VT:n alueelta) Martti Nissinen.

Nissinen nimenomaan on puolustellut "helsinkiläisiä" väitteitä siitä, ettei antiikin aika tuntenut pitkäkestoisia, varsinaisia miestenvälisiä homosuhteita, ainoastaan pederastiaa, aikuisen ja pojan välistä hyväksikäyttöä, ja epäjumalanvalvontamenoihin liittyviä menoja  ja miesten tarkoituksellista nöyryyttämistä raiskaamalla.

Näin Nissinen:
Raamatussa ei siis suinkaan kerrota vastuullisesta homoseksuaalisesta parisuhteesta, vaan väkivallalla nöyryyttämisestä ja toisaalta irstailusta, joka on tuomittavaa, oli sitten kyse homoista tai heteroista.

”Raamatun tekstit viittaavat samaa sukupuolta olevien suhteita kuvatessaan aina kokonaan muuhun asiaan kuin mistä nyt keskustellaan”, Nissinen on todennut teoksessa Synti vai siunaus (2003).

 

Asiasta on vallinnut yksimielisyys vain samanmielisten parissa teologisessa tiedekunnassa,  ja sitä on ahkerasti käytetty hyväksi mm. nettikirjoittelussa.  Miesten  rakkaus-suhteet  on kuitenkin tunnettu jo antiikin aikana. ELI KYLLÄ PAAVALI ON TIENNYT MISTÄ PUHUU!


Ulkomaat 8.7.2014 klo 15:07 | päivitetty 8.7.2014 klo 15:10

Egeanmeren saarelta löytyi rohkeita eroottisia kuvia 2 500 vuoden takaa

Kreikkalaisarkeologi Andreas Vlakhopoulousin mukaan kaiverrukset ovat niin selkeitä, ettei niiden motiivista ole epäselvyyttä.



Vlakhopoulos on ajoittanut kaiverrukset noin 2 500 vuoden ikäisiksi. Hänen mukaansa kaiverrukset ovat niin suuria ja selkeitä, ettei niiden motiivista ole epäselvyyttä.

Paikalta on löytynyt myös muita kaiverruksia, jotka kuvaavat muun muassa aluksia, tikareita, aaltoja ja spiraaleita. Niiden kykladista taidetta heijasteleva tyyli on saanut tutkijat arvioimaan, että piirrokset ovat 500–600-luvulta ennen ajanlaskumme alkua.

Vlakhopouloksen mukaan harvinaista on, että kaiverruksissa ei pelkästään ilmaista seksuaalista halua, vaan puhutaan itse seksiaktista. Tekstin aikamuoto viittaa myös siihen, että kyseisillä miehillä oli pidempi seksisuhde.

Vlakhopoulous huomauttaa tiedossa olevan, ettei miesten välinen seksuaalinen halu ollut tabu antiikin Kreikassa.