Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #37913

05.07.2014 18:42



"Nameles, kaikki palvovat jotakin; jos ei Jumalaa niin sitten epäjumalia(raha, materia, julkkikset, oma itsensä etc.) Ateisti pitää itseään kykenevänä selittämään maailman olemassaolon, hän uskoo hallussaan olevan tiedon avaimet. Agnostikko epäilee kaikkea eli ei tavallaan usko mihinkään.

APAsi on yhtä erehtyväinen kuin kuka hyvänsä yksittäinen ihminen. Jos onnistuu kerran jossakin se ei tarkoita ettei voisi erehtyä. Se on suuruudenhulluutta.

Jukka, Uudessa Testamentissa on annettu ohjeet siihen kuinka Vanhaan Testamenttiin tulee suhtautua. VT:sta on turha nostaa mainitsemiasi seikkoja esille. Ne kohdat mitkä eivät päde jKr on kerrottu UT:ssa, niitä ei voi vetää hatusta. Btw, "homoraamattu" on jo tehty brittien toimesta juuri tuosta vaatimuksesta. Googlaa vaikka. Oikea Raamattu sitävastoin ei homoutta hyväksy niinkuin sanoit. Juuri siksi esim. minä en voi olla aito kristitty koska elän homosuhteessa. En tee kompromisseja joten en kuulu mihinkään uskontokuntaan. Silti en pidä siitä että kristittyjä syytetään milloin mistäkin ja kristinuskoa mustamaalataan.

Nameles, puhut sekavia. Älä laita sanoja suuhuni, pliis."


http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=42&thrdid=14492