Adressi Koulukiusaamista Vastaan

Juha Kokkila
Espoo

/ #87 Sivustaseuraajat

06.11.2008 20:57

Olen käynyt 70-luvulla poikalyseon ja kokenut sairaan, neljä-viisi vuotta kestäneen koulukiusaamisen. (1) Kiusaajia ei koskaan saatettu vastuuseen. (2)Opettajat eivät koskaan puuttuneet kiusaamiseen. (3) Koulukaverit eivät puuttuneet koskaan kiusaamiseen varmaankin osaltaan sen vuoksi, että pelkäsivät koulukiusattuna olemisen tarttuvan. (4) Vanhempani eivät kostonpelosta johtuneesta vaatimuksestani koskaan puuttunut kiusaamiseen. (5) Olen aina uskonut, että olen itse aiheuttanut kiusaamiseni, vaikka vihasinkin kiusaajiani. Olin pitkään jatkuvan fyysisen väkivallan kohteena - hauliritsojen, potkujen, nyrkiniskujen, kastelemisen - ja vielä pitempään henkisen väkivallan kohteena - eristämisen, vähättelyn, nimittelyn, nöyryyttämisen. Tunnen sen helvetin.

Olemme joutuneet kohtamaan vuoden sisällä kaksi hirvittävää murhenäytelmää - koulusurmaa ja näitä aiemmin yhden kauppakeskusräjäytyksen. Nämä on mm. hallituksen toimesta aivan oikein tuomittu rikoksiksi, eikä teoille ole haluttu antaa muuta nimeä. Samalla on kuitenkin vaiennettu oikeutettua keskustelua syistä, mm. elämänkatsomuksettomuudesta ja kiusaamisesta. Poliittisessa jorganissa vilisee kriisivalmiudet, koulukuraattorit, 0-toleranssit, kriisiapu. Silti kaikki nuo 70-luvun ongelmat ovat pysyneet.

(1) Pakkokeinot eivät riitä kiusaajien saamiseen vastuuseen. Joskus kiusattu vaihtaa koulua, kiusaajat eivät koskaan. Se, että kiusaaminen voisi johtaa ikävään leimaantumiseen, olisi kohtuullinen uhka. Kiusaajille on löydettävä kuitenkin kunniallinen tie pois roolistaan. Eheytyneiden kiusaajien esiintulolla aikuisina voisi olla myös suuri merkitys. Heidän julkisilla anteeksipyynnöillään ja sovinnoilla.

(2) Opettajakoulutukseen ei vieläkään oikeasti sisälly koulukiusaamisen tunnistamiseen ja poistamiseen liittyvää opetusta. Koulukiusaamisen hallinta on peruskoulussa edelleenkin huoneentauluasteella. Työpaineet eivät ole kestäviä syitä olla puuttumatta kiusaamiseen.

(3) Sivustaseuraajia olisi rohkaistava urhoollisuuteen. Urhoollisuus ei tarkoita, etteikö pelkäisi puuttua kaverin kiusaamiseen vaan sitä, että uskaltaa kohdata pelon ja puuttua. Urhoollisuus voi olla tie suosioon ja joka tapauksessa hyvään mieleen.

(4) Vanhemmat eivät ole oikeasti kiinnostuneita lastensa hyvinvoinnista. Vanhempainilloista puuttuu suurin osa vanhemmista ja etenkin kiusaajien vanhemmat. Kun lapsi joutuu kiusatuksi, on vanhempien otettava aikuisen vastuu ja puututtava asiaan heti. Ja sellaisella voimalla, että lapsi saa kokea, että aikuisen puuttuminen asiaan varmistaa turvan kostoa vastaan.

(5) Kiusattu on yhtä paljon syyllinen kiusaamiseen kuin raiskattu raiskaukseen. Kiusaamiseen ei ole oikeutusta. Erilaisuuden hyväksymisen on koskettava paitsi rotua, uskontoa myös persoonallisuutta.

En häpeä tunnustaa, että kiusaamisen aikana ja vielä sen jälkeenkin mieleeni hiipi halu kostaa. Ensin kiusaajille, sitten hyväksyjille ja lopuksi kaikille, jotka eivät olleet tulleet pyytämättä ja yllättäen avukseni. Onneksi se kohdallani kanavoitui työn tekoon ja menestymisen haluun. Mutta entä, jos ei ole halua tai kykyä menestyä?

Yhteiskunnallamme ei tunnu olevan lääkkeitä murhenäytelmiä vastaan. Julkisuus ruokkii näytelmiä kertautumaan. Esimerkki kannustaa tuskaisia ihmisiä tekoihin. Vastuuton keltainen lehdistö on yksi suurimmista kiusaajista.