PELASTAKAA KOIRAMME!!
Tarkkailija |
/ #137 Tiede versus vainoharhat ja taikausko02.06.2014 09:11Ulkopaikkakuntalaisille eläinystäville tiedoksi ja muille tarkennukseksi. Viikki on Koillis-Helsingissä sijaitseva pelloista, metsistä ja rannan puulajipuistosta sekä suojellusta lintualueesta (+ toki asutuksesta) koostuvat ikivanha alue, jolla Helsingin yliopisto on ko vuosikymmenet kouluttanut luontoalan opiskelijansa. Siellä on mm. maamme ainoa eläinlääketieteellinen tiedekunta sekä maatalouden ja metsätalouden tiedekunta. Myös mm. biologit opiskelevat Viikissä. Sieltä tulevat melkeinpä kaikki Suomen akateemiset eläinasiantuntijat, eläinten hyvinvoinnin tutkijat ynnä muut. Yliopiston toiminta on avointa. Yliopiston eläinsairaaloissa voi kuka tahansa hoidattaa eläimensä. Etenkin hevosia ja eksoottisia lemmikkejä tuodaan sinne hoidettavaksi kaukaakin. Eri eläinystävien järjestöt ovat antaneet toiminnalle aina erinomaiset arvosanat. On kiitelty työntekijöitä, jotka kohtelevat asiallisia eläintenomistajia todella hienotunteisesti, eläimen tilasta selkokielisesti tiedottaen ja surussa lohduttaen, mikäli eläin täytyy lopettaa. Etenkin on kiitelty eläinlääkäreitä, jotka eivät toimi rahan vaan eläimen ehdoilla ja lopettavat huonokuntoiset potilaat sen sijaan, että vain rahastaisivat sen hoidolla, niin kuin jotkut eläinlääkärit tekevät. Sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät syys tai toisesta pysty antamaan eläimelleen riittävää hoitoa, eläin otetaan huostaan. Eläimen hyvinvointi menee siis aina edelle. Viikin klinikat sijaitsevat helsinkiläisten keskeisten ulkoilureittien varrella, ja alueen maaseutumaisemat ovat suosittu retkikohde. Siellä on moni kaupunkilainen törmännyt ensimmäistä kertaa vaikkapa ylämaankarjaan tai shirehevosiin, lukuisista koiraroduista puhumattakaan. Valitettavasti siellä joskus törmää myös esim. narkomaaneihin ja mielenterveystapauksiin, jotka riehuvat pihalla ja haluavat huostaanotetut eläimensä takaisin itselleen. On suoraselkäistä, että eläintä ei anneta takaisin säälistä omistajaa kohtaan. Yliopiston toiminta Viikissä todellakin on avointa. Kaikki tutkimus on kenen tahansa selvitettävissä, koska siitä tehdään joko jullkaisu, joka on kenen tahansa haettavissa Helsingin yliopiston kaikille ilmaisen kirjaston avoimessa aineistohaussa, tai koska siitä järjestetään kurssi opiskelijoille ja opetusohjelma on nähtävillä ulkopuolisillekin. Siellä ei ole kähmintää eikä likaisia salaisuuksia sillä tavalla, että jotain yksittäistä eläintä kidutettaisiin tahallaan. Tehomaatalous sun muut sijaitsevat kyllä jossain ihan muualla, sen voin paikalla vierailleena helsinkiläisenä sanoa. Olen nimittäin käynyt joskus ohi lenkkeillessäni rapsuttelemassa yliopiston maatilan eläimiä, ja olenpa ostanut sieltä tilan tuotteitakin (mm. jauhoja) aikoinaan. Siellä oli sitä varten pieni kauppa. Olen myös ratsastellut alueella sekä luen aina julkaisujen uutuusluettelot ja seuraan tiivistelmistä, millaisia tutkimustapoja on käytetty. Olen itse vegaani, joten asia kiinnostaa, ja kun ulkoilen Viikissä, tykkään seurata, mitä siellä tapahtuu. Tähän adressiin osuin, koska ystäväni amerikancockerspanieli on ollut mukana Viikin amerikancockerspanielitutkimuksessa, jossa pyritään selvittämään rodun korva- ym. vaivat ja parantamaan rodun terveyttä Suomessa. Kuulin, että on tällainen adressi, jossa jenkkiään jollain tavalla puutteellisesti hoitanut perhe on menettänyt koiransa ja lietsoo siksi lynkkausmielialaa Viikkiä kohtaan. En ole ajatustenlukija, joten en tiedä, pitääkö tämä paikkansa. Sen kuitenkin asioita tarkkailevana ihmisenä olen pannut merkille, että spanieli jos jokin liehakoi omistajaansa sairaanakin. On rastoittuneita tai kaljuuntuneita, syöpäisiä, jopa sokeita spanieleja, jotka yhä ovat omistajansa mielestä ihan ok, koska spanieli ei nåytä kipua olemuksessaan vaan vaikuttaa ihan yhtä tyytyväiseltä ja iloiselta. Monen sairaan spanielin omistaja kertoo, miten koira "rakastaa" häntä, vaikka eläinlääkärin tarkastuksessa on löytynyt kasvaimia, nartuilla kohtutulehdus ym. tosi kivuliaita tiloja. Ja sitten eläinlääkäri "tappaa" koiran, vaikka oikeasti kyse on armomurhasta, kärsimyksen lopettamisesta. Totta kai voin allekirjoittaa adressin, jossa joku asiallisesti ja maltillisesti osoittaa, miten valvontaeläinlääkäri on tehnyt virkavirheen. Se on selvä. Nyt ei taida olla selvyyttä muusta kuin siitä, että adressin tekijä on ruvennut vainoamaan koko eläinsairaalakompleksia ja mustamaalaamaan löytöeläintalon toimintaa sekä rinnastamaan yliopiston maatilan tuskallisiin eläinkokeisiin. Aiheetta. Jos on huono omatunto oman koiran hoidosta, ei silti kannata ulkoistaa sitä Viikin eläintaloon ja väittää, että siellä niitä epäeettisiä ratkaisuja tehdään. Siellä päinvastoin hoidetaan kuntoon Helsingin rankkurien ja sosiaalityöntekijöiden sekä eri tarkastajien huostaanottamat, tavalla tai toisella epäasianmukaisesti hoidetut eläimet. Kuntoutuvat eläimet annetaan lemmikeiksi uusiin, parempiin koteihin. Toivottomat lopetetaan, jotta kärsimys loppuisi. Löytöeläimistä ei tehdä koe-eläimiä eivätkä ne "itke häkeissään" kuukausitolkulla, vaan toipilasaika on pari kolme viikkoa aivan normaalia hoitoa. Yhdeksänvuotias, siis jo hyvin hyvin vanha, spanieli, joka on otettu talteen epäilyttävän hoitohistorian (hoitamatonta turkkia jouduttu leikkaamaan, eikös se näin mennyt? eli lyhytkarvaisella koiralla oli tullut rastoja. ja rokotukset ehkä väärin, koska adressin tekijän ilmoittama rokotuksen hinta oli epätodellinen) ja naapurin ilmiannon (eli koira vaikuttanut sairaalta ulospäin) seurauksena, on luultavasti jo taivaallista kenkää järsimässä. R.i.p. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "PELASTAKAA KOIRAMME!!" tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16371 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101578 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15941 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
406 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
280 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
174 Luotu: 16.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
167 Luotu: 31.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.