IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Onkohan tätä jo käsitelty täällä? En ainakaan löytänyt kun nopeasti katsoin kirjoitettuja kommentteja.



Turveteollisuusliiton ympäristöjaoksen sihteerin, järjestöpäällikkö Hannu Salon vastine Risto Sulkavan kirjoitukseen 27.5. Aamulehdessä. Kirjoitus julkaistiin lyhennettynä Aamulehdessä 6.6.2011.

Perjantain 27.5. Aamulehden Alakerrassa oli Suomen luonnonsuojeluliiton Risto Sulkavan kirjoitus ”Suomen järvet juomakelpoisiksi”. Sulkava antaa ymmärtää, että vesistöihin lasketaan kymmenkertainen kiintoainesmäärä lupaehtoihin verrattuna humuksen muodossa. Hän kirjoittaa ”huijauksesta”. Sulkavan omien lukujen alkuperä ja taustatutkimukset eivät hänen tekstistään käy ilmi.

Suomen latvavedet ovat luontaisesti humuspitoisia eli ne sisältävät runsaasti maa-alueilta huuhtoutunutta osittain tai kokonaan hajonnutta eloperäistä ainesta, joka värjää veden ruskeankeltaiseksi. Soiden ja kangasmaiden ympäröimissä vesistöissä tämä on erityisen silmiinpistävää. Lisätietoa humuksesta löytyy mm. Suomen ympäristökeskuksen kotisivuilta.

Turvetuotannon vaikutusten erottaminen muista maankäyttömuodoista on valitettavan hankalaa. Tähän on syynä se, että turvetuotannon kuormitusvaikutuksia seurataan tarkasti, mutta valuma-alueella kuormitusta aiheuttavat myös monet muut maankäyttömuodot, joiden päästöjä seurataan hyvin vähän. Turvetuotanto on jostakin syystä nyt tikun nokassa, vaikka jokainen suomalainen osaltaan kuormittaa vesistöjä.
Turvetuotannon kuormitustarkkailussa vesinäytteitä otetaan viranomaisen ympäristöluvassa määräämällä tavalla valituista pisteistä ennalta laaditun aikataulun mukaisesti. Tyypillisesti näytteitä otetaan turvetuotantoalueen valumavedestä ja alueelta vesiensuojelurakenteiden jälkeen poistuvasta vedestä. Myös tuotantoalueen vaikutusalueen ulkopuolisilta alueilta otetaan näytteitä vertailujen tekemiseksi. Suomessa on yli 600 peltomaista turvetuotantoaluetta, joiden vesistövaikutuksia seurataan vuosittain tuhansilla vesinäytteillä.

Kuormitustarkkailun lisäksi turvetuottajat ovat velvoitettuja suorittamaan ns. vaikutustarkkailuja. Näiden avulla selvitetään tuotannon vaikutuksia veden laatuun ja eliöyhteisöihin purkuvesiä vastaanottavassa vesistössä.

Turvetuotannon kuormitustarkkailussa seurataan lähes kymmentä veden laatutekijää. Kiintoainetta ja erityisesti humusta mitataan eri tavoin. Vesinäytteiden kiintoaine erotellaan suodattimilla, joilla erotellaan yli 1,2 mikrometriä suurempi ns. ”karkea hienoaine”.

Turvetuotannon humuspäästöjä seurataan tarkasti viranomaisten hyväksymällä tavalla. Käytössä on kaksi menetelmää, kemiallisen hapenkulutuksen mittaaminen (CODMn) ja veden värin mittaus. Näillä menetelmillä pystytään määrittämään veteen liuenneen humuksen määrä, joka ei siis suodattimiin tartu.

Hapenkulutuksen mittaustulokset (CODMn) osoittavat, että turvetuotantoalueilta ei päädy vesistöihin Sulkavan spekuloimia määriä. Kun turvetuotannon purkuvesiä verrataan vastaanottavan joen vedenlaatuun turvetuotantoalueen purkupaikan yläpuolella, joissakin tapauksissa turvetuotannon purkuveden humuspitoisuus on jopa pienempi kuin vastaanottavan vesistön. Sulkava totesi kirjoituksessaan, että kemiallisen hapenkulutuksen mittaaminen paljastaisi ”huijauksen” määrän. Sitä todella siis mitataan, ja kokonaiskuormitus on näin ollen tiedossa.

Turvetuotanto lisää valuman eli alueelta poistuvan veden määrän vaihtelua. Keväällä ja sateisina aikoina turvetuotannon ominaiskuormitus (kg/ha/d) humuksen suhteen on suurempi kuin luonnontilaisilla soilla. Samassa yhteydessä on toisaalta huomioitava, että turvetuotannon valumavesi muodostaa yleensä niin pienen osan vastaanottavan vesistön kokonaisvirtaamasta, että veden laatu ei merkittävästi muutu turvetuotantoalueen alapuolella silloinkaan, kun humuspitoisuus on tuotannon valumavedessä vesistön taustapitoisuutta suurempi.

Ympäristöluvissa käytettävät ominaiskuormitusarvot saadaan nk. tarkkailusoilta. Nämä ovat soita, joissa päästötarkkailu on intensiivisempää kuin muilla soilla. Virtaamamittaus on jatkuvaa ja vesinäytteitä otetaan ympäri vuoden vähintään kerran kuukaudessa. Näytteenotto painottuu avovesikauteen ja ylivirtaamatilanteisiin. Tarkkailusoiden avulla saadaan keskimääräiset ominaisuuskuormitusarvot erityyppisille turvetuotantoalueille. Tunnetusti kuormitus vaihtelee suuresti tuotantoalueiden välillä ja ajallisesti, mutta laajaan aineistoon perustuva ominaiskuormitusarvot kuvaavat hyvin keskiarvoa.

Suomen soiden ja turvemaiden kokonaisala, runsaat 9 miljoonaa hehtaaria, on jakaantunut niin, että metsäojitettua aluetta on 4,76 milj. ha, ojittamatonta suoalaa on 3,91 milj. ha, suojeltuja soita on 1,13 milj. ha. Maatalouskäytössä on soista ja turvemaista 0,33 milj. ha ja turvetuotannon käytössä tai tuotannosta poistunut ala on yhteensä 0,1 milj. ha.

Suomen ympäristökeskuksen tilastojen mukaan turvetuotannon kuormitusosuus fosforin osalta on 0,7 % ja typen osalta on 1,0 %. Soiden ja turvemaiden strategian mukaan turvetuotannon osuus turvemaiden vesistöihin aiheuttamasta kiintoainekuormituksesta on noin 4 %. Kun kaikki kuormitustekijät ja maalajit huomioidaan, turvetuotannon osuus kiintoainekuormituksesta on arviolta yhden prosentin verran.

Suomessa tehdään pitkäjänteistä vesienhoitotyötä, jota mm. alueelliset vesienhoidon toimenpideohjelmat ja yhteistyöryhmät edustavat. Hyvään vesienhoidolliseen tilaan Suomen vesistöissä päästään sillä, että kaikki vesistöjä kuormittavat toimialat parantavat toimintaansa. Turveteollisuus on osaltaan mukana tässä tärkeässä työssä.

Turveteollisuusliiton ympäristöjaoksen sihteeri, järjestöpäällikkö
Hannu Salo
Turveteollisuusliitto ry