Kieltäkää käsiaseet , ei enää koulusurmia

anssi hiukka
anywhere

/ #37 kielloilla kohti vaarallisempaa yhteiskuntaa

01.10.2008 09:53


080927 - Kieltolaki, oikotie autuuteen?

Tämä tulee olemaan pitkä kirjoitus. Sen taustalla on motivaatio kertoa asia, jota kukaan ei tunnu muistavan, vaikka edellisestä kieltolaistamme on vain 76 vuotta. Yhteiskuntahistoriallisesti vain silmänräpäys.

Viime päivinä keskustelu siitä, tulisiko ampuma-aseet kieltää on käynyt kuumana. Voimattomuuden tunteen ja epätoivon nostattamat tunnepitoiset vaatimukset ovat hallinneet keskustelua, jos lukuisista tietämättömyyden ja mielikuvien voimalla syntyneistä monologeista yhtään dialogia saa parsittua kasaan. Huutokilpailu pahan olon purkamiseksi saattaa olla terapeuttista, muttei erityisen rakentavaa.

Koska NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry:n yksi tärkeimmistä toiminnan ja asiantuntemuksen aloista on aseturvallisuus, tähän on otettava kantaa ja niin analyyttisesti kuin suinkin. Selvää on että jotakin on tehtävä, nyt kun Internetin tarjoaman informaatiotulvan myötä syrjäytyneet, synkkiä ajatuksia hautovat maailmanvihaajat ovat oppineet keinot joilla he pystyvät hämmästyttävällä uskottavuudella tekeytymään aloitteleviksi tarkkuusammunnan harrastajiksi, onnistuen johtamaan harhaan kokeneita poliisivirkamiehiä lupahallinnossa.

Maailma ei enää ole se, vanhan hyvän ajan yhteisöllinen - jos tätä ryöstöviljeltyä termiä voi yhä käyttää - piiri jossa poliisiviranomainen tuntee alueensa ongelmahenkilöt entuudestaan ja pystyy nämä harkinnan avulla seulomaan. Poliisilaitos on laitostunut suuriin yksiköihin, yhä kasvavien tehokkuus- ja tulosvastuullisuusvaatimusten varjossa, mikä on vienyt pohjaa niiltä lupakäytännön periaatteilta jotka ovat toimineet aiemmin vuosikymmenten ajan.

Mieleltään häiriintyneissä henkilöissä on yhä pelättävää. Enemmän kuin koskaan ennen, koska he löytävät viiteryhmänsä anonyymisti netin kautta, arvoiltaan kieroutuneen vertaistukiryhmän, jonka vaikutus ajatusten siirtämisessä sanoihin ja sanojen tekoihin on järkyttänyt jo kahdesti. Ja tulee järkyttämään uudelleen, pandoran lipas on avattu ja sitä ei voi enää sulkea, vain kollateraalisen vahingon määrää voi minimoida kun oikeat keinot siihen löytyvät.

Se mitä eniten pelkään on aseiden kieltolaki. Joiltakin osin oman, perheeni ja lasteni harrastuksen puolesta, vaikkei harrastuksista ja mahdollisuuksista muutenkaan ole pulaa. Joiltakin osin vapaaehtoisen maanpuolustustyön mahdollisuuksien puolesta, ottaen huomioon kuinka voimakkaasti puolustusvoimien organisaatiota on ajettu alas viime vuosina. Osittain taloudellisten menetysten vuoksi, rahaahan se vain on mutta satojen tuhansien eurojen arvoisen kokoelman hävitys tuntuu pahalta ellei valtiovalta ymmärrä esimerkiksi museoida sitä. Suurin pelko kieltolaissa on sen vaikutus kansalliseen turvallisuuteen.

Miten turvallisuus voi heiketä jos aseita ei ole? Ongelman ydin on siinä että aseita on aina ollut, on ja tulee aina olemaan. Ennen viimeaikaisia tapahtumia en ole pelännyt käytännössä ketään, joka on harrastanut ampumaurheilua tai asekeräilyä, seula on ollut perinteisesti tiivis ja ongelmahenkilöt on karsittu tehokkaasti. Luvattomien aseiden omistajat ovat olleet oma lukunsa - joillakin se on ollut vain vaarin jäljiltä ullakolle unohdettu sotamuisto joka on nähnyt päivänvalon uudelleen, mutta hyvin moni luvattoman aseen haltija on hankkinut aseen käsiinsä koska ei ole läpäissyt tai edes voinut rikosrekisterinsä vuoksi läpäistä lupaharkinnan syyniä. Taustalla on siis ollut hyvä syy jonka vuoksi käsillä oleva ase ei ole koskaan luvitettuna ollutkaan.

Tällä hetkellä Suomen luvattomien aseiden markkinat ovat arvioni mukaan tarjonnaltaan keskinkertaiset. Kaikkea on saatavilla kun osaa kysyä oikealta suunnalta, mutta luvatonta "mutkaa" ei tyrkytetä kellekään ja se ei ole kapinoivan nuorison kielletty statussymboli niinkuin Englannissa. Lähes kaikki aseista kiinnostuneet löytävät paikkansa laillisen, luvallisen ja valvotun ampumaurheilun piiristä koska siihen on mahdollisuuksia ja yleinen oikeudentaju tukee laillista harrastamista.

Luvattomista aseista ei ole pulaakaan, missään ikä-, sosiaali- tai yhteiskuntaluokassa. Nuorison teknobileiden nurkilla liikkuvat bilehuumeiden kauppiaat eivät taio pillereitään, paperilappujaan ja ampullejaan tyhjästä vaan heillä on toimittajansa, eikä ole mikään salaisuus että setelinippua vilauttamalla sama kävelevä sekatavara-apteekki pystyy hyvin nopeasti järjestämään pimeän aseenkin, patruunoita, lippaita ja varusteita kun käteisostaja ilmaantuu. Itäisemmässä Suomessa "Ladan takaluukkumarket" on melkein käsite, viinatrokarilla ei välttämättä ole mutkaa matkassa mutta kun hinnasta sovitaan niin "Kalashnikov, hjuomiseksi" tuottaa paremmin kuin halpa salakuljetettu Vodka. Varsinaisista rikollisista puhumattakaan, lähes jokaisella on tiedossa se entinen koulukaveri tai kaverin kaveri jonka elämän varjopuoli vei mukanaan pakkolaitoksen kautta rikoskierteeseen ja niissä piireissä rauta on volatiili, nopeasti liikkuva työturvallisuusvaruste joka on oltava. Paheksunnan vaihto hienovaraiseen kysymykseen riittää. Käteinen on kuningas.

Jos historiasta on opittu mitään, täytyy katsoa eri tyyppisiä kieltolakien muotoja joita teollistumisen ajan jälkeisessä historiassa on käytetty. Näistä tunnetuin ja laajin on varmasti alkoholin kieltolaki. Ironista kyllä, se loi pohjan järjestäytyneelle rikollisuudelle kaikkine lieveilmiöineen. Valtaosa ihmisistä käyttää alkoholia kohtuudella ja näistä huomattava osa on täydellisen kiellon voimaanastuessa valmis "joustamaan" lakia noudattavista periaatteistaan, eihän ryyppy tai pari ole pahasta, eihän, eikä se ketään vahingoita? Alkoholin ongelmakäyttäjien suhteen tilanne on huonompi. Näiden vuoksi kieltolaki on ideologialtaan perusteltu ja ajatuksena on sosiaalisen ongelman korjaaminen radikaalilla mutta "pakollisella" toimenpiteellä, jota vastaan kellään ei pitäisi olla mitään sanottavaa. Hyvä tarkoitushan pyhittää keinot ja ihmisten terveyden suojelu on se tärkein asia?

Teoriassa. Käytäntö puolestaan on osoittanut muuta. Ongelmakäyttäjät eivät sinällään saa aikaan merkittäviä markkinoita laittomalle alkoholille ja heidän keskuudessaan luonnollinen poistumakin on yleistä. Heillä ei myöskään ole käytettävissään merkittävästi varoja alkoholin hankkimiseen. Mutta, ongelman luovat ne joilla ei itsellään ole ongelmaa ja jotka ovat periaatteiltaan sen verran ajattelemattomia että laillisen alkoholin puuttuessa he käyvät "pikkutuhmasti" salakapakassa tai ostavat pullon silloin tällöin kotivaraksi. Ryhmänä he ovat niin valtava että pelkkä volyymi luo pimeät markkinat käytännössä rajoittamattomalla tarjonnalla. Vetoamiset omaantuntoon, tekojen seurauksiin tai vastuuseen eivät merkitse mitään, kun heiltä, kohtuukäyttäjiltä, on viety saunakaljat, juhlien shampanjat, illallisen snapsit ja hyvällä alulla oleva viinikokoelma siksi, että "jotakuta muuta" täytyy valtiovallan kovalla kädellä suojella. Kun oikeustajua ja kansalaisluottamusta on kerran loukattu, uskoa päättäjien oikeudenmukaisuuteen on vaikea ellei mahdoton saada takaisin.

Tällaisten täysin valvomattomien markkinoiden myötä ongelmakäyttäjille koittavat kissanpäivät. Ratsioita toki pidetään, näyttäviä takavarikkoja uutisoidaan, julkiset alkoholin hävittämiset esimerkin vuoksi kuuluvat arkipäivään. Poliisin resursseja lisätään mutta ongelman mittakaava on laajuudessaan toivoton ja kukaan ei puhu, syntyy nopeasti sosiaalinen vastakkainasettelu "me" vastaan "ne", viattomasti tissuttelevat lainrikkojat vastaan viranomaiskoneisto. Kaikki tuomitsevat ongelmakäyttäjät ja ymmärtävät kieltolain tarkoitusperät, mutta sanat ja teot eivät käy yksiin.

Tarkoitus on kääntynyt päälaelleen ja moninkertaistanut ongelman jonka sen väitettiin ratkaisevan. Kieltolaki vie kohteensa kaiken sosiaalisen ja viranomaisvalvonnan tavoittamattomiin, ja vaikka se placebona tuntuu hyvältä, oikeamieliseltä, sen aiheuttamia kerrannaisvaikutuksia ja lieveilmiöitä eivät hyväätarkoittavat populistit, aktivistit ja maailmanparantajat useimmiten osaa edes kuvitella.

Jos kieltolailla olisi edes etäiset mahdollisuudet toimia ja edellämainitut ilmiöt olisivat missään mittakaavassa hallittavissa, olisin jopa pitkälti sen kannalla. Harrastukseni ei ole kenenkään hengen arvoinen. Tämä ei kuitenkaan ole realiteetti eikä vaihtokauppa, vaan suurin sisäpoliittinen katastrofi mitä kansakunnan historia voi tuntea, viimeiset jäähyväiset Suomelle turvallisena maana.

Alkoholista aseisiin, miten kieltolaki muuttaa elämäämme?

*
Luvattomien aseiden tarjonta kasvaa räjähdysmäisesti. Osasyynä tähän on aseiden "katoaminen" kun kollektiiviset peruutuspäätökset astuvat voimaan, osasyynä salakuljetuksen muuttuminen erittäin kannattavaksi, pääsyynä luvattomien aseiden kysynnän huima kasvu.
*
Kun kaikki aseet ovat laittomia, niistä ei ole olemassa rekisteriä. Kun ei ole rekisteriä, kaikki aseiden hallussapitoon ja monilta osin käyttöön liittyvä yhteiskunnallinen valvontamahdollisuus on menetetty.
*
Kielletty hedelmä houkuttelee, erityisesti murrosikäisiä ja nuoria. Mystiikka aseiden ympärillä kasvaa, esineellä voi viestitää olevansa katu-uskottava. Kukaan ei ryppyile kundille, tai nykyisen tasa-arvoistumisen aikana mimmille, jolla on mutka povitaskussa. Ratsian iskiessä ase on jo kauan sitten kadonnut, tai sitä saatetaan nuoruuden ajattelemattomuudessa käyttää poliisia vastaan jos sen hallussapidostakin rangaistusasteikko on asetettu korkeaksi. Kovat rangaistukset pelotteena lisäävät katu-uskottavuutta.
*
Kun oikea, sarjatulta ampuva rynnäkkökivääri maksaa katukaupassa parisen sataa euroa, miksi tyytyä vain kertatulta ampuvaan kosmeettisesti suunnilleen samannäköiseen siviiliversioon kun molemmat ovat kuitenkin laittomia.
*
Kukaan ei tule kysymään missä aseesi on, jos samanlaisella aseella on suoritettu veriteko. Aseitahan ei kellään ole. Jos käy sattumalta niin, että tekninen tutkinta yhdistäisi aseen veritekoon, ase on jo kauan sitten lentänyt lähimpään vesistöön huoletta, uuden saa rahalla helposti ja heti.
*
Vuotuinen metsästyskausi muuttuu 12-kuukautiseksi. Riistalajien joukko laajenee kattamaan kaikki lajit liito-oravasta ja valkoselkätikasta laulujoutseneen. Äänenvaimentimien suhteen ne jotka eivät tehdasvalmisteista käsiinsä saa huomaavat rautakauppojen LVI-osastojen ja tyhjien juomapullojen tarjoamat mahdollisuudet. Poliisi huomaa jossakin vaiheessa ottaa sormenjälkiä niistä panttipulloista jotka on palautettu reikä pohjassa ennenkuin ne ymmärretään jättää palauttamatta.
*
Patruunavalikoima kasvaa kaikkiin suuntiin. Kriisitilanteeseen hälytetyt puolustusvoimien ja poliisin erikoisyksiköt tutustuvat nopeasti tosiasiaan että kun piiritystilanteessa ennen panssaroitu ajoneuvo tarjosi suojan metsästyskiväärin luodeilta, karkaistut panssariluodit puhkovat panssaroinnin kuin nuppineula kertakäyttömukin. Jopa käsiaseella ammuttuna.
*
Kun aseita on tarjolla, kukaan ei kysele niiden perään jälkikäteen ja niitä voi hankkia niin paljon kuin lompakko antaa periksi vaikka kertakäyttöisiksi. Niiden kertakäyttöisyyttä käytetään hyväksi useammin ja helpommin kuin koskaan aiemmin. Niin rikosten apuvälineinä kuin tapauksissa jotka tähän asti ovat olleet lähinnä paljain käsin tehtyjä pahoinpitelyjä kun jonkun naama ei ole miellyttänyt. Ketään ei voida pitää vastuussa aseesta jota ei teoriassa ole olemassa, ellei satu jäämään kiinni verekseltään sellaisen kanssa.
*
Maan poliittinen johto vetoaa naapurimaihin joista aseita salakuljetetaan. Itse aiheutettua aseongelmaa sälytetään niiden naapurivaltioiden niskaan jotka eivät ole itseään samaan tilanteeseen ajaneet, koska rikolliset hankkivat ja varastavat kysytyn ja hyvin tuottavan kauppatavaransa sieltä mistä vain saavat. Hankintamenetelmät, kauppa ja salakuljetus saavat samoja piirteitä kuin nykyinen maailmanlaajuinen huumekauppa; ellei valmiita saa riittävän helposti, ne valmistetaan itse ja esimerkiksi konepistooli on valmistuksen helppoudeltaan vähintään samaa luokkaa kuin kotilaboratorioissa valmistettavat huume-erät. Sarjatuotannossa paljon helpompi.

Tämä ei ole se tulevaisuudenkuva jonka haluan nähdä. Neljän lapsen isänä olen erittäin huolissani tulevaisuudesta ja aivan erityisesti sen maailman turvallisuudesta jossa lapseni ja mahdolliset tulevat lapsenlapseni joutuvat elämään. Luotan parlamentaariseen hallintomalliin, se on puutteineenkin paras vaihtoehto mitä valtiomalleissa on tähän mennessä nähty. Luotan myös siihen, että yhteiskunnan on kyettävä kontrolloimaan asioita joilla on huomattava vaikutus inhimillisen toiminnan edellytyksiin valtiossa. Päihdepolitiikka, liikenne ja talouselämän reunaehdot ovat sellaisia, ja näiden ohella myös ampuma-aseet. Vääriin käsiin joutuessaan niillä on mahdollista aiheuttaa huomattava määrä vahinkoa ja ensisijainen tavoite kaikelle tulee olla riskien minimointi kokonaisvaltaisista, kaikki näkökohdat huomioonottavista lähtökohdista.

Aseeton yhteiskunta on ollut utopiaa siitä hetkestä alkaen kun ensimmäinen esi-isämme keksi tarttua kiveen jolla hän sai lyöntiinsä paljon enemmän voimaa kuin muut saivat paljain käsin. Kivestä tuli voimankäytön väline. Aseen alkuperäinen tarkoitus on voimankäyttö. Tästä ikiaikaisesta periaatteesta on riski käytön kohdistumisesta nimenomaan vahingoittamiseen saatu kanavoitua positiivisiin toimintamalleihin, eli aseiden käyttöön toisia ihmisiä vahingoittamattomiin harrastuksiin. Myötäsyntyinen kiinnostus näidenkin työkalujen käyttöön on valjastettu, kun kiinnostuksen rajoittaminen ei vain ole mahdollista. Tilanne on tasapainoisempi kuin pinnallisesti tai yksiulotteisesti ajatellen voi kuvitella.

Muistutus siitä vaarasta mikä aseisiin liittyy on kohdannut meidät alle vuoden aikana kahdesti. Surullista on, että nämä ovat olleet merkkejä yhteiskunnan turvaverkon pettämisestä monella tasolla. Nyt kun aihe on saanut sen huomion mikä siihen olisi ollut aiheellista kiinnittää jo kauan sitten, on harkittava erityisen tarkkaan mitä me todellisuudessa haluamme. Voimme todellakin luopua siitä mallista jonka avulla aseiden olemassaoloa ja käyttöä on valvottu ja niillä harjoitettu toiminta on äärimmäisen hyvällä menestyksellä saatu ohjattua harmittomaan suuntaan. Sitä on ehdotettu ajattelematta mitä se tarkoittaa, kaiken yhteiskunnallisen kontrollin katoamista aseiden käytöstä; tervetuloa villiin länteen jossa vahvimman ja häikäilemättömimmän laki on voimassa. Jossa Matit ja Pekka-Ericit sanelevat säännöt ja luovat toimintamallit ilman että yhteiskunnalla olisi jäljellä todellisia keinoja pysäyttää heitä. Jossa mielestään mielenkiintoaan harmittomasti toteuttava henkilö on kriminalisoitu ja jonka kriminalisoinnin seurauksena hän saattaa aiempaa paljon suuremmalla todennäköisyydellä omaksua muunkin toimintansa osalta sen muotin mihin yhteiskunta hänet asettaa.

Haluammeko tätä? Haluammeko todella? Toivoisin äsken kirjoittamani olevan haihattelua, teoriaa tai edes epätodennäköinen skenaario, mutta kaikkien historian ja nykymaailman todellisuuden opetusten perusteella se ei ole sitä. Se on tulevaisuudenkuva jota en koskaan toivonut joutuvani maalaamaan. Se on Englanti, jossa uskottiin kieltojen ratkaisevan kaiken, jossa eläteltiin näkemyksiä että eihän kukaan laitonta asetta osta kun sitä ei enää harrastuksiin voi käyttää, jossa on helppoa jopa vuokrata pimeä käsiase tuntitaksalla, jossa poliisin ikiaikainen auktoriteetin perinne on helisemässä kun laiton ase puhuu äänekkäämmin kuin "Bobby" saa ääntään kuuluviin. Poliitikkojen PR-painajainen, jossa joka kuukausi odotetaan edes hieman vähemmän synkkiä väkivaltatilastoja, jatkuvasti turhaan, kun jo kerran tehtyjä lainsäädännöllisiä virheitä ei suostuta myöntämään. Ei vaikka niiden seurauksista varoitettiin, tai juuri siksi. 2000-luvun reaalimaailman todellisuus josta Suomessa ei ole nähty vielä mitään ja jolle ei näy loppua.

Turvaverkossa on paikattavaa. Paikataan se, oikein, harkiten ja asiantuntemuksella, ei heitetä sitä hurmoksessa roskiin, olettaen että sitä ei tarvita. Harkitsemattomuudella ja hyvää tarkoittavalla hölmöydellä on tällä kertaa suuremmat lunnaat kuin mitä voimme koskaan maksaa.

Valoisampaan tulevaisuuteen uskoen,

Henri Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry