Vanha adressi (2008 )

Kiitettävää kansalaisaktiivisuutta Pia P.! Ihmeen harvoin stadilaiset vaivautuvat kritisoimaan selviä puutteita kaupunkinsa virkakoneistossa. Jos mä asuisin vielä Kalliossa, niin varmasti äänestäisin sua valtuustoon.

Mä olen myös entisenä nk:n työntekijänä ollut todella huolissani kunnallisen nuorisotyön uusista linjauksista. Tämä toimintakeskus- sekoilu tuntuu vievän kaiken huomion nuorisotyön todellisista ongelmista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on alueellisten palveluiden nuorisotyön taso romahtanut. Kerhotoiminta on lakannut paikoin kokonaan. Erityisnuoret ja kulttuuripalvelut keikkuvat muutaman yksittäisen yritteliäämmän toimipaikan varassa. Yleisenä linjauksena on ollut työtuntien seurannan jatkuva kiristäminen ja tunnuslukujen tiukka syynääminen. Tämä on paikoin ollut perusteltuakin, mutta vastapainoksi tiukemmalle kontrollille ei ole tullut kannusteita. Päinvastoin; henkilöstöpolitiikka on päästetty retuperälle. Vakansseja on lakkautettu, määräaikaisia ei enää vakinaisteta ja tuntityöntekijöitä ei käytännössä enää edes oteta työyhteisön jäseniksi. Kun tähän lisää vielä nämä toimipaikkojen tulevaisuuden kyseenalaistamiset, niin enpä todellakaan enää haikaile takaisin entiseen toiveammattiini. Ei tämä kehitys voi johtaa ainakaan nuorisotyön laadun paranemiseen.

Myös kaupungin palvelurakenteen sirpaloituminen on haitannut nuorisotyötä. Joka virastossa tarkkaillaan vain kapealla näkökulmalla omien tunnuslukujen täyttymistä. Ihmiset unohtuvat. Erityisnuorien kanssa työskentely vaatii nykyään hermoja raastavaa taistelua byrokratian kanssa. Sosiaalivirasto, nuorisotoimi, opetusvirasto... kuka milloinkin yrittää kiertää vastuutaan ongelmanuorista, kiristyviin budjetteihin ja ohjeistuksiin vedoten.

Muutoksia ei voi tehdä keskusjohtoisesti, lautakuntien päätöksillä. Päätöksentekoprosessiin on otettava nuoret ja nuorisotyöntekijät. Ulkoisten mallien noudattamisella saamme aikaan vain syvemmän kuilun nuorten ja nuorisotyön välille.
Karmeana esimerkkinä tästä toimii nk:n siirtyminen informoinnissa Helsinki- portaaliin. Kaikki persoonallisuus ja nuorisotyön kannalta olennainen informaatio talojen toiminnasta, niiden omilla nettisivuila, hukkui virkakoneiston kapulakieleen ja tärkeilevään valikkoviidakkoon. Näin käy aina kun itse toimintaa ei nosteta kehitystavoitteiden ensisijaiseksi suuntaviivaksi.

Tähän lopuksi voisin vielä siteerata erästä Kalliolaisen kerhotyön legendaa, Roope Pyhtilää: ”Kun nuorison maailmaan halutaan tuoda jotakin uutta, olisi sen oltava rakentavaa ja ihmisestä itsestään kasvaa. Silloin kun päämääränä on nähdä vikoja olevassa ilman, että on esitettävä omaa, persoonallisuuden kautta kasvanutta ja teoiksi saatettua totuutta, ollaan haihattelun tiellä.”