Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta
Vieras |
/ #477 Re: Re:11.04.2014 10:43#453: Tykkijulli 1981-82 - Re: Kontiorannan varuskunnalla on pitkät perinteet ja sillä on ollut vankkumaton kannatus ja kunnioitus koko maakunnan ihmisiltä kuin myös muulta väestöltä Suomessa, jokainenhan ymmärtää kuinka tärkeä kokonaisuus etenkin täällä Itä-suomessa kyseinen varuskunta on kaikenkaikkiaan merkittävänä elimenä ollut koko laajudesaan ja monine vaikutuksineen ympäristöönsä. Mainetta varuskunta on aina tuonut maakunnalle ja eikä vähiten nyt lopetusvaiheessa, kun varuskuntaan myönnettiin yhdelle sen monista pätevistä upseereista ja koko hyvästä henkilökunnasta, Suomen paras kouluttaja -ansiomitali-kunniakirja. Tässä olisi ollut varuskunnan lopettamispäätöksen tekijöille näytön paikka rehdisti nostaa kiitoksen sanat ja onnittelumaljat juhlanpuheisiin mukaan, yleensä näin tehdään pienemmistäkin saavutuksista, ja olishan tämä kohottanut lopetettavan varuskunnan imagoa ja arvoa ja kertonut varuskuntaa kannattamattomaksi arvostelleille, että täälläkin on menestyjiä ja parhaita ja kyllä täällä on pärjätty hienosti monista lyttyynlyömispuheista huolimatta. Varuskunnalle olisi ollut nyt todella tarvetta, ja se olisi tuonut hieman turvallisuuden tunnetta rajan läheisyyteen, kun Putin, Venäjä, Ukraina, varustelu rajan takana, ja myöskin puheet tuolla naaapurissa ovat jo sitä luokkaa, että päättäjätkin nyt sitten kohottelevat kulmakarvojaan, että miten tässä nyt näin... miten Itä-Suomea puolustetaan, kansalaiset täällä pitäisi olla tasa-arvoisessa asemassa turvallisuuden kuin alueellistamisasioidenkin suhteen. Tänne saatiin aikanaan osaamista, vaurastumista, teollisuutta, maanviljelys kukoisti, maaseudut toimivat vilkaasti ja hyvinvoivina tuottaen puhdasta ruokaa myös etelän väestölle, silloin päättäjät antoivat tukea ja toivoa ja mahdollisuuksia tänne kurjaan Karjalaammekin, nyt tätä hyvinvointia, suomalaisuutta, omavaraisuutta, kaikkea sitä mitä rakennettiin hartia voimin, ollaan kiivaalla tahdilla ajettu vain alas, näinkö tukipilarit pysyy pystyssä, nehän sortuvat. Raha-mahtimiehet ja asioista päättävät jättävät uppoavan laivan häipyen omille teilleen hyvin toimeentulevina,maa velkoineen, ongelmineen, kansaa kyykytetään, töissäkäyvien pitäisi maksaa veroja entistä enemmän ja venyä työelämässä aina vaan pidemmälle, samalla kamppailla ulkomaal. työntekijöiden kanssa työpaikoista. Omalle porukalle ensin työpaikat, ja sitten jos työvoimaa ei riitä, voi harkita muualta tulevia, tämähän on aivan älytöntä poliiikkaa, samoin kuin maan-kiinteistöjen myynti ja suomalaisten firmojen myynti ulkomaille. Löytyykö esim. Pohjois-Karjalasta nyt vahvaa miestä, joka puutuisi tähän peliin ja kääntäisi suunnan Suomessa uuteen nousuun!? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16371 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101578 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15941 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
406 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
280 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
174 Luotu: 16.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
167 Luotu: 31.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024