Ylläs ilman kaivoksia -Ei Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeelle


Vieras

/ #331

10.04.2014 11:15

Tänään Hesarissa, mielipidekirjoitus Hannukaisen kaivosta vastaan.

Kuten kirjoittaja sen sanoo, lääniä virkistykseen sanotaan riittävän toisaalla. Matkailijoiden kohdalla se toisaalla, tarkoittaa muita tunturikohteita, muita luontokohteita.

Maailman parhain latuverkosto (sitä Ylläksen 330 km varmastikin on) sen sijaan olisi hyödytön. Sille ei olisi enää käyttäjiä.
Turistit voivat mennä muualle, mutta kolarilaiset ja paikalliset yrittäjät ja paikalliset investoinnit eivät voi, aivan kuten kirjoittaja sanoo. Matkailun työpaikat ja investoinnit näivettyisivät luonnon mukana.

Onko kunnan toiminnassa mitään järkeä?
Tuhotaan olemassaoleva loistava, osin ainutlaatuinen tuote, jota voidaan kehittämällä, luontoa ja ympäristöä kunnioittaen, saada tuottavammaksi, ympärivuotisemmaksi työllistäjäksi. Samalla säilyisivät mahdollisuudet ihmisten elämälle omanlaisessa ainutlaatuisessa ympäristössä. Samalla voitaisiin myös säilyttää t. kehittää luonnonantimiin, porotalouteen ja kulttuuriin liittyviä toimintoja.

Matkailun kautta kunta saa n. 100 milj. euroa /vuosi jo nyt.
Eikö ole melkoista järjen köyhyyttä riskeerata puhdas luonto, tämä maailman paras latuverkosto, hyvien yritysten tulevaisuus, työpaikat? Samanaikaisesti tulot kunnalle suhteessa investointien määrään, pakkostakin otettavaan velkaan, eivät olisi missään suhteessa saataviin tuottoihin ja aiheutuviin menetyksiin.