Yleinen asevelvollisuus vapaaehtoiseksi myös miehille

Mikko Saarinen
Tuusula

/ #11

20.08.2008 22:39

Kieltämättä mielenkiintoinen idea tämä.

"Varsinainen asepalvelus muutettaisiin vapaaehtoiseksi ja sen käyneille osoitettaisiin jonkinlainen korvaus. Esimerkiksi kevyt verohelpotus lopuksi elämää. Asepalvelukseen valittaisiin vain fyysisesti ja psyykkisesti soveltuvimmat (ei enää "B-miehiä")."

Olen periaatteessa melkolailla samaa mieltä. Tällä hetkellä asepalveluksen suorittavia miehiä on liian paljon. Näistä huonompikuntoisia ja huonommin motivoituneita on liian monta. Näiden kouluttaminen maksaa liian paljon. Nämä karsimalla saataisiin rahat käytettyä johonkin tärkeämpään.

Palkka-armeijaa, jota jotkut ovat vilautelleet, en oikein silti kannata, sillä palkka-armeijalla ei uskottavaa puolustusta pystyttäisi järjestämään. Mielessä on vilkkunut ajatus kaksin- ellei jopa kolminkertaistetusta vakinaisesta väestä ja reilusti pienennetystä reservistä. Armeijaan otettaisiin parhaassa kunnossa olevat ja parhaiten motivoituneet, ja heille annettaisiin jokin/joitakin houkuttelevia hyötyjä loppuelämää ajatellen.

Kirjoittaja on 16-vuotias ja aikoo käydä "intin" jahka sen aika on.