IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Vieras |
/ #2580 Re: Venäjältä tuotavan energian määrää on vähennettävä, kotimaisen osuutta lisättävä21.03.2014 10:11
Suomi on Euroopan riippuvaisimpia maita Venäjältä tuotavasta energiasta, hälyttävää! Alla uutinen Arvopaperi-lehden eilisestä julkaisusta:
Iso-Britannia yrittää saada EU:n vähentämään riippuvuuttaan energian tuonnista Venäjältä.Iso-Britannian hallitus hakee EU-maiden johtajilta tukea hankkeelle, jonka tavoitteena on korvata suuri osa Venäjältä tuodusta energiasta muun muassa Yhdysvaltain liuske- ja Iranin maakaasulla, kirjoittaa Financial Times. Britannia on toimittanut ehdotuksensa valtionpäämiehille ennen tänään alkavaa EU:n Brysselin huippukokousta. Ehdotus kehottaa muun muassa rakentamaan suunniteltua nopeammin Azerbaidžanin jaTurkin kautta kulkevan putken, joka toisi kaasua Eurooppaan Kaspian mereltä ohi Venäjän alueen. Britannian laatiman ehdotus on saanut pontta siitä, että Venäjä liitti Krimin alueen itseensä. Samat asiat olivat esillä viime vuonna 2009 talvella, kun Venäjä lopetti kaasutoimitukset Ukrainaan ja suuri osa eteläistä Eurooppaa hytisi kylmän kourissa. Suunnitelmasta on tarkoitus keskustella perjantaina. Tänään EU-johtajat päättävät mahdollisista lisäpakotteista Venäjää vastaan. Tanska ja Ruotsi tukevat Iso-Britannian pyrkimystä vähentää EU:n riippuvuutta energian tuonnista Venäjältä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101569 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16300 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15933 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
400 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
255 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
164 Luotu: 16.12.2024