Ylläs ilman kaivoksia -Ei Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeelle


Vieras

/ #209

12.03.2014 23:10

Koko Ylläksen tunturiseutu, lähialueineen, on myös lappilaisen kulttuurin kannalta hienoa aluetta. Ylläksellä Kaulasen talossa musisoivat aikoinaan Rautavaara ja Helismaa. Näin syntyi mm. laulu Rakovalkealla. Tarinoita löytyy monenmoisia.
Äkäslompolo on aito kylä, jolla on oma historiikkinsa. Kylässä tekevät työtään edelleen samojen sukujen jälkeläiset jo kolmannessa, ellei jopa neljännessä polvessa, turismin parissa toimien. Nyt heidän koko tulevaisuutensa voi olla vaakalaudalla.
Maailmalla matkatessa itse en ole kiinnostunut kaikialle levinneestä yhtenäiskulttuurista, missä yksi paikka ei juuri eroa toisesta, ja jotka voisivat sijaita maapallolla lähes missä hyvänsä. Mielenkiintoa herättävät aina asiat, jotka kertovat myös aiempien sukupolvien elämästä, autenttisuudesta niin ihmisten kuin ympäristönkin suhteen.

Tämä tuhokulttuuri tuntuu kuitenkin olevan se, mitä kuntakin tavoittelee, sillä sellaista lisäisi kaivoksen synty viereen, mikäli mitään lisäarvoa alueelle toisi. Kaikki aidompi pilalle ja muovia tilalle. Mutta kuka sitä oikeasti tulis katsomaan, sitähän on jo maailma pullollaan? Kenellä valtaapitävien päässä olisi järkeä ja uskallusta puhaltaa tämä peli poikki!