Ylläs ilman kaivoksia -Ei Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeelle


Vieras

/ #203

08.03.2014 11:23

Lapin yliopiston englanninkielinen julkaiu, Latitude 2014, tuo esille lukuisia asioita, jotka liittyvät turismiin ja sen ekologisempaan toteuttamiseen sekä työllisyysvaikutuksiin ja mahdollisuuksiin paikallisille asukkaille. Positiivisia mahdolllisuuksia työllisyydelle siis löytyy.
Lehden artikkelit käsittelevät useampia asioita, joilla on merkitystä myös kaivosasioden suhteen.
Mielenkiintoista havaita, että kymmeniä vuosia toimineen Kiirunan kaivoksen (monissa yleisökirjoituksissa pidetään hyvä esimerkkinä kaivostoiminasta) kunnan alueella on pintavesistä monitoirutu vain 2%. Lisäksi kaupungin siirto vaarantaa lisää jo ennetään epävakaata veden saantia.
Puhtaan juomaveden saanti ns. arktisella alueella voi osoittautua ongelmalliseksi jopa aivan lähitulevaisuudessa.
Minkälaisella riskillä toimittaisiin Hannukaisen kaivoksen tapauksessa? Kaivosalue koskettaisia enemmän t. vähemmän useiden jokien virtaamia.