Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa
Vieras |
/ #89207.02.2014 07:18Lapin Kansa Julkaistu: 05.02.2014, Ulkomaat, sivu 26 Energiavallankumous hiilisavun varjossa Pertti Rönkkö Berliini Ruskohiilivoimalat tupruttavat Saksassa taivaalle yhä enemmän hiilidioksidia. Samaan aikaan maassa käytetään kymmeniä miljardeja euroja uusiutuvaan energian tukemiseen. Päästötavoitteiden saavuttaminen on silti karkaamassa käsistä. Sähköä tuotetaan ruskohiilellä yhtä paljon kuin 1990-luvun alussa. Yli 40 prosenttia ilmastonmuutosta kiihdyttävästä hiilidioksidista syntyy Saksassa energiantuotannossa. Pahin saastuttaja on ruskohiili, jolla jauhetaan 12 prosenttia saksalaisten energiasta. Ympäristöjärjestöt ja vihreät vaativat Angela Merkelin hallitukselta pikaisia toimia hiilivoimaloiden korvaamiseksi maakaasuvoimaloilla ja uusiutuvalla energialla. Kaasuvoimalan hiilidioksidipäästöt ovat kolmannes hiilivoimalan päästöistä. Saksalainen ympäristöjärjestö Umwelthilfe vaatii Saksaa sulkemaan välittömästi ruskohiilivoimalat. - Sähköä tuotetaan nyt enemmän kuin kulutetaan. Ruskohiilen lisääntyvän käytön vuoksi Saksa kasvattaa hiilidioksidipäästöjään päinvastaisesta tavoitteesta huolimatta, sanoo Umwelthilfen voimalaitosasiantuntija Jürgen Quentin. Hän syyttää nurinkurisesta tilanteesta myös häränpyllyä heittänyttä päästökauppaa. Hiilidioksiditonnin hinta on viidessä eurossa, kun realistinen hinta olisi 40-45 euroa. Energiateollisuus muistuttaa, että ruskohiili on ainoa energialähde, jota ei subventoida valtion varoilla. Quentinin mukaan kysymys on harhasta. Ruskohiilienergian tuottajat saavat tukea käänteisesti, koska niiden ei tarvitse maksaa itse käyttämästään energiasta uusiutuvan energian maksua. Tavallisen kansalaisen sähkölaskua energiamuutoksen lisäkulujen peittämiseen perittävä maksu nostaa 6,24 senttiä kilowattitunnilta. Vattenfall Europelle, RWE:lle ja muille ruskohiilisähkön tuottajille vapautus toi viime vuonna 166 miljoonan euron lisäedun. Umwelthilfessä lasketaan, että sähkön tuottaminen maksaa ruskohiilellä 10 euroa, kivihiilellä 20 euroa ja maakaasulla tuotettuna 40 euroa megawattitunnilta. Tuulisähkö maksaa halvimmillaan noin 30 euroa. - Nurinkurista on, että ilmaston kannalta pahimmalla mahdollisella tavalla tuotettu sähkö on kaikista halvinta, Jürgen Quentin sanoo. Saksan ruskohiililiitossa ei kiistetä ympäristöjärjestön laskelmia, mutta ollaan itse asiasta eri mieltä. - Maailman ilmastoa ei pystytä pelastamaan pelkästään Saksan toimenpiteillä, liiton tiedotuspäällikkö Uwe Maassen sanoo. Hänen mukaansa Saksan talous ei pärjää ilman täysin omavaraista ruskohiiltä ja säätiloista riippumatonta energiantuotantoa. Liitossa luotetaan, että tekniikan parantuminen vähentää voimakkaasti hiilivoimaloiden hiilidioksidipäästöjä. - Monenlaisia lupaavia teknisiä keinoja on jo kokeiltavana, Uwe Maassen kertoo. Vattenfall Europen Lausitzin voimalassa testataan savukaasujen "pesemistä". Nesteytetty hiilidioksidi on tarkoitus varastoida maan alle odottamaan mahdollista uusiokäyttöä. Ympäristöjärjestöt eivät usko tekniikan toimivuuteen. Varastopaikoiksi suunniteltujen alueiden asukkaat vastustavat hanketta henkeen ja vereen. Ruskohiiltä arvioidaan riittävän Saksassa sadoiksi vuodeksi. Suurimmat varannot löytyvät Reininmaalta ja Brandenburgista. Jo luvan saaneiden avolouhosten tieltä puretaan kokonaisia kyliä, ja tuhannet ihmiset pakotetaan muuttamaan muille alueille. Maailman ilmastoa ei pystytä pelastamaan pelkästään Saksan toimenpiteillä. Uwe Maassen Umwelthilfen tiedotuspäällikkö Luvut Ydinsähkön osuus hiipuu Saksalaisten kuluttamasta energiasta tuotettiin vuonna 2013 öljyllä 33 prosenttia ja maakaasulla 22 prosenttia. Uusiutuvan energian osuus oli 12 prosenttia, samoin kivihiilen ja ruskohiilen. Ydinvoimalla tuotettiin 8 prosenttia energiasta. Muiden tapojen osuus oli 1 prosentti. Saksalaisten energian- kulutus kasvoi viime vuonna 2,6 prosenttia edellisvuodesta. @Lapin Kansa Oy |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa" tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16387 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101583 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15946 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
442 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
379 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
285 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
179 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
177 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
146 Luotu: 19.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.