Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Olisiko mielestänne ,arvon kristityt, oikein jos esim. homoseksuaali mies, oikein hammasta purren pakottamalla pakottaisi itsensä tuntemaan tunteita,joita todellisuudessa ei lainkaan tunne?
Uskottelisi ja hokisi vain itselleen " minun täytyy,minun täytyy ...jne." Luuletteko ,ettei sellainen paistaisi läpi jo kauas ? Uskotteko ,etteivät sitä naiset huomaisi?
Kuka nainen näet haluaisi rinnalleen miehen ,jolle sukupuolielämä hänen kanssaan olisi todellisuudessa täysin nautinnotonta uhrausta vain sen vuoksi "että täytyy...". Huomaavaisuudet velvollisuudentuntoisesti ulkoa opeteltuja repliikkejä ja kosketukset ohjeiden mukaan suoritettuja ´pakkoliikkeitä´,erektion saaminen vaatisi aina vähintään pilvenpolttoa tai syvähypnoosia ja katse kertoisi:"luovun nyt kaikesta nautinnonhalustani sinun vuoksesi koska tiedän,että niin on pakko tehdä ja täytyy, en nauti tästä yhtään ja tämä on minulle melkeinpä tuskallista,eikä minulla ole enää mitään omia haluja ,eikä tahtoa ja loppujen lopuksi haluaisin vain tämän jälkeen sen verran rommia, tequilaa tai muuta viinaa,että voisin oksentaa pytyllä ,taju lähtisi niin että voisin edes vähän helpommin unohtaa koko tämän pakkopullaseksin ja inhottavan panomiehenäsi olon..."
Omasta,36:n vuoden mittaisesta elämänkokemuksestani voin sanoa, että vasta sen jälkeen ,kun n. 10 vuotta sitten uskalsin vihdoin katsoa totuutta silmiin ja myöntää itselleni olevani yksinomaan homoseksuaali alkoivat naisetkin pitää minua aivan siedettävänä ja normaalina ihmisenä.Niinkauan ,kuin yritin (ympäristöni odotukset täyttääkseni ja osittain mm.sukulaisteni painostuksesta johtuen )niinsanotusti `iskeä´ tyttöjä, en onnistunut koskaan luomaan ainuttakaan kuukautta pidempää "seurustelusuhdetta" ja suurin osa niistä jäi vain muutamaan tapaamiskertaan.Suutelua pidemmälle niissä päästiin vain yhdessä ainoassa tapauksessa,eikä sekään olisi onnistunut ilman ,että molemmat olimme ns. ´aineiden vaikutuksessa´.(kaikki muut kokeilut ennen sitä olivat olleet ilman aineita.)Miehen kanssa seksuaalisen halun syttymiseen minulla taas riitti pelkkä oikea, tietynlainen katse hänen taholtaan...
Nuoruudenrakastettuni ampui itsensä 24-vuotiaana ja sen jälkeen itsemurha-ajatukset alkoivatkin olla jo päivittäisiä. Lopulta minun oli pakko hakea ammattiapua psykiatrin vastaanotolta ja lisäksi keskustella SETA:n puhelinpäivystäjien kanssa.Vähitellen opin hyväksymään tosiasiat-ja se ,toden totta ,helpottikin elämääni kummasti!Vain hyväksymällä itseni sellaisena kuin olen pystyin välttämään sen, että olisin päätynyt(ennemmin tai myöhemmin) samaan ratkaisuun kuin, minkä Rakas ystäväni oli tehnyt.
Virheeni elämässäni oli ollut se, että yritin luoda itselleni ikäänkuin kahta erilaista todellisuutta- tavallaan kuin kahta erilaista elämää ,joilla ei olisi toistensa kanssa mitään tekemistä ja jotka olisivat toisistaan erossa kuin yö ja päivä ... Todellisuuteen havahtumiseni taas alkoi siitä,että lopultakin tajusin tällaista olevan mahdotonta jatkaa.. ´El Zorro´ ei voi olla olemassa ,eikä elää muualla kuin fiktiossa , mutta otettakoon tämä silti vain vertauskuvana tuollaiselle kaksoiselämälle...