KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

Onpa yksi henkilö Kangasalta, joka yhtenä päivänä päätti kysyä KKY:ltä apua. Hän oli muutaman päivän katsellut ja ruokkinut ennestään tuntematonta kissaa, joka aina aamuisin tuli palelevana anomaan ruokaa ulko-ovelle. Soittipa hän Boondocksiin, josta ei vastattu. Puhelinvastaajassa pyydettiin soittamaan klo sen ja sen jälkeen uudelleen. Soittipa tämä henkilö jälleen kyseisen ajan jälkeen. Nyt vastaajassa pyydettiin jättämään yhteystiedot, jolloin Boondocks soittaisi takaisin. Eipä soittoa päivän aikana kuulunut.

Tulipa tämä immeinen epätoivoiseksi. Päättipä hän turvautua vapaaehtoisiin yhdistyksiin, kun ei kerran löytöeläinhoitola välitä eläinkohtalosta. Soittipa hän KKY:hyn. Ja Valkeakosken maineikas kissamummu Anneli Repo oli tuo onnekas, jolta henkilömme sattuihäntä neuvoa kysymään. Repohan se valistikin kysyjää  kettumaisella neuvolla; kuolinpiikille olisi tuo kesy ja kiltti raukka nyt kiireesti vietävä!!!

Ninpä niin. Kas, kun KKY ei pysty ottamaan hoiviinsa yhtä (kesyä) kissaa, vaikka niitä kyllä mielellään Tampereellakin kaupunkialueella loukutellaan. Siis tapettavaksi, oli tuon repolaisen neuvo. Vanhan ja voipuneen kissasankarin antama viimeinen lahja kesylle kissalle! Kuinkahan monta vastaavaa tapausta onkaan tapahtunut?

Järkyttyneenä päätti henkilömme kuitenkin vielä yrittää kerran. Soittipa hän vielä ajatuksissaan viimeisen puhelunsa toiseen yhdistykseen. Sielläpä asia hoitui heti. Se oli joku Pirjo Orivedeltä, joka otti ihan voipuneen kisun hoitoonsa ja pelasti sen hengen.