EI tuulivoimaloita Kaskisiin
Kai Ylikoski Adressin tekijä |
/ #243 Re: Tietoa betonin haitallisuudesta04.12.2013 19:50#242: Tuomo Kangas - Tietoa betonin haitallisuudesta Tuo pitää paikkansa. Kaivoa en rupeaisi nykybetonista olevilla renkailla tekemään. Suupohjan Sanomissa oli yleisön osastolla 3.11.2013 kirjoitus, joka vähätteli betonin riskejä pohjavesialueilla. Kirjoittajalle tunnustus siitä että toi mielipiteensä esille omalla nimellään. Mutta tiedot betonista eivät olleet tätäpäivää. (liekö vuokratuloja tuulivoimaloista odottamassa?) Tuomon linkittämästä artikkelista selviää asiaa. Betonihan on oikeastaan korvaamaton rakennusmateriaali, siitä ei päästä mihinkään. Eikä siitäkään että betoniteollisuus on Suomessa suurin yksittäin toimiala hiilidioksidin tuotannossa. Betonia käytetään moniin eri tarkoituksiin. Työn puolesta tunnen useita kalliorakentamisen ammattilaisia. Juoksevalla betonilla injektoidaan esim. tunnelirakentamisessa kallion halkeamia, tiivistämisen ja vahvistamisen takia. Nykyisin Suomessa injektoitaessa halkeamaan pumpataan betonia niin kauan että on täynnä, mutta pumppaaminen lopetetaan aikaisemmin jos ennalta määrätty injektointimäärä tulee vastaan aiemmin. Silloin selvitetään mihin injektio menee, vuotaako johonkin, onko halkeama suurempi kuin arvioitu jne. Näin ei ole aina menetelty. Kokeneelta poraajalta/panostajalta kuulin jutun eräältä Ruotsin työmaalta. Tunnelia oli tehty lammen/järven ali, halkeamia oli injektoitu betonilla. Yhteen halkeamaan oli uponnut loputtomasti betonia. Injektio betoni oli vuotanut halkeaman kautta tuon alitettavan lammen/järven pohjaan. Lammen ympäristössä oli ollut karjataloutta ja karjan juomavesi oli otettu tuosta lammesta. Lopputulos: Lehmät jalat taivasta kohti... Lammen vedessä betonin myrkkyjä. Tapauksesta aikaa. Korvaamaton materiaali, mutta ei harmiton. Ainakaan kun juomavesi kyseessä. Myös tuulivoimaloiden rakennusaikainen riski pohjavesille tulee huomioida. Maanrakennuskoneet ja nosturit joita tarvitaan kokoonpanossa, sisältävät runsaasti hydrauliikkaa. Litra öljyä pilaa lopullisesti järjettömän määrän pohjavettä. Hydrauliikka alalla työskentelevänä voin vain todeta, kun on kyse hydrauliikasta, niin ennemmin tai myöhemmin on öljyä ympäriinsä. Tämän voi varmasti allekirjoittaa kaikki jotka ovat tekemisissä hydrauliikan kanssa. Nythän sitten on myös nämä niinsanotut "Bio-öljyt" joita voidaan käyttää hydrauliikassa, perusöljyhän on kasvipohjaista (sitäkään ei lasketa hanasta joka ruuvataan puun kylkeen) mutta sekin on lisäaineistettu, eikä ollenkaan niin "ympäristöystävällistä" kuin monesti mainostetaan. Harvahan näitä "Bio-öljyjä" edes kalliisiin koneisiin laittaa, koska näiden lämmön- ja kylmänkesto, kulumisen esto ym. ominaisuudet ja hinta eivät ainakaan vielä tänä päivänä kohtaa. Hydrauliikkaletkut jotka ovat olleet järjestelmässä jossa käytetty "Bio-öljyä" ovat lyhytikäisiä, Bioöljy ei ole niillekkään ystävällinen.
Puhtaasta, juomakelpoisesta pohjavedestä tulee vielä yhtä haluttu luonnonvara, kuin öljy on nyt. Sitä ei kannata riskeerata vastuuttomalla rakennustoiminnalla. Suomessa sitä on vielä jopa viemäriin valutettavaksi, mutta näin ei tule olemaan aina. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
344 Luotu: 28.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
901 Luotu: 19.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
247 Luotu: 23.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
873 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12514 Luotu: 25.08.2023
Pelastetaan Kuggomin puuvenekoulu
160 Luotu: 31.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
596 Luotu: 21.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
136 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
131 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
553 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
258 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
815 Luotu: 14.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
509 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101706 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Kinnulan uimahallin aukipitämisen puolesta
256 Luotu: 14.01.2025