SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA
Kristiina Korhonen Kuopio |
/ #2328.12.2006 14:52” yritän nyt saada sinut akviiseksi, sillä tietoa on kyllä paljon saatavilla, JOS SITÄ VAIN HALUAA ja siksi kysymys ei todellakaan ole välttämisestä” Ymmärrätkö sinä itse sitä vastoin pätkääkään siitä, miten vakavasti otettavassa keskustelussa toimii tietyt yleisesti hyväksytyt pelisäännöt mm. siitä, että kuuntelijalle ei voi sälyttää vastuuta asian todenperäisyyden tarkistamisesta. Jos väität asiaa x, sinun on myös kerrottava mikä on väitteesi takana ellei kyseessä ole puhtaasti oma mielipide. Et voi tehdä epämääräisiä viittauksia mihinkään, mitä et voi todistaa olevaksi. Olen hankkinut tietoa, opintojeni ja luotettavien oppimateriaalien kautta. Toistan itseäni: # virheet argumentin muodostamisessa: todistamisen taakan siirtäminen alkuperäisen väitteen kannalta väärälle taholle. ” Jos luotat yliopistojen tekemiin tutkimuksiin, silloin sinun pitää myöskin huomioida lehtiartikkeiden merkitys koskien menneisyydessä tapahtuneita ongelmia suurpetojen suhteen. Käyttäväthän yliopistotkin näitä aineistoja hyväkseen!” Toki, mutta nyt kyse ei ole lehtiartikkeleista vaan niiden pohjalta tehdystä akateemisesta tutkimuksesta, johon väitteet x ja y voidaan pohjata. Ymmärrätkö tämän eron? ” mutta käsittelitkö sitä, MITÄ TEHDÄ JOS PEDOT EIVÄT PYSYNEET LOITOLLA?” En käsitellyt, koska olen joka ainoassa puheenvuorossani pyytänyt sinua näyttämään sen lähteen, jossa paimenten todetaan tappaneen petoja. Todistusvelvollisuus ei ole tieteen sääntöjen mukaan minulla. ” Väität, että aikoinaan susille riitti pelotteet karjanpaimentamisen suhteen” Väitän niin kauan kuin saan todisteen päinvastaisesta. Eli sen akateemisen tutkimuksen, mustaa valkoisella. Jos asia on päinvastoin, miksi et kerro sivuillasi faktaa siitä, kuinka paimenet katosivat yksi kerrallaan petojen suuhun? ” Tiedätkö siitäkään paljoakaan? Tiedätkö esim. kuinka vähän valtio on avustanut koiransa menettäneitä ihmisiä maassamme? Tiedätkö, kuinka pitkään näiden mitättömien avustusten saaminen valtiolta kestää?” Tiedän. Tiedän myös sen, että kumman paljon porokuolemiakin laitetaan susien piikkiin ja kumman vähän ilvekset ja ahmat nykyään tappavat poroja, vaikka määrällisesti ovat susiin verrattuna satakertaisiakin. Tiedän senkin, että liikenne tappaa tällä hetkellä enemmän poroja kuin pedot. Ja sen takia, että kaikkia petojen tappamia poroja ei löydetä, korvaus maksetaan kaksinkertaisena. Valittamista? Poroja arvioidaan vuosittain ennen teurastuksia olevan liki 300 000 kappaletta. Siitä kun lasketaan petojen tappamat pari tuhatta, saadaan aikaan 0,67% kokonaismäärästä, samaan aikaan kun liikenteen tappamaksi joutuu 1%. Tämän tilaston varjossa liikenne on vaarallisempi porotaloudelle kuin pedot (joita on siis muukin kuin susi). MTT-taloustutkimuksen selvityksen mukaan porotalous tuottaa huonosti ja joillakin porotiloilla käyttökate on jopa negatiivinen. Miksi negatiivista maataloutta pitäisi tukea? Varsinkin kun porotalous aiheuttaa nykyisellään ylilaidunnusta ja sen kautta mittavia tuhoja ympäristölle. ” Tämän hetken susikannan kasvun myötä entiseen ei siis näiltäkään osin ole palaamista.” Kumma kyllä, susia on suomessa sitten viimeisimmän vuosisadan saman verran kuin menneinä aikoina. Miten ihminen ja karja eivät pärjää nykyään, jos pärjäsivät aikoinaankin? Ihmettelen suuresti. Jos väitteesi siis on, että nykyisen SUUREN (huomaa sarkasmi) kannan takia maanviljelystä ei voida harjoittaa. Ja kummasti ne porotkin sinne metsiin vapaana laitetaan laiduntamaan… ” tutustu nyt vihdoin muidenkin antamiin tietoihin, kuin susiensuojelijoiden propagandaan!” Minun on siis luotettava epämääräisiin mielipidekirjoituksiin yliopistojen ja muiden valtion laitosten tietokantojen, akateemisten tutkimusten ja vuosikymmeniä susia tutkineiden tutkijoiden teosten sijaan? ” Ja nämäkö tietolähteet sitten ovat jollakin tapaa puolueettomia?” Samalla tapaa kuin itse lainaat mm. pienilevikkeistä Uutisvuoksi-lehteä, johon itse myös kirjoitat. Samoin kuin myös keltaisen lehdistön lööppejä tai toistasataa vuotta vanhoja ilmoituksia. ” Toisaalta väität, ettei susikannanhoitosuunnitelma ole luotettava tietolähde” En väittänyt. Väitin ja väitän edelleen, että siitä tehty mielipidekirjoitus ei ole tiedonlähde kenellekään muulle, jos niille väitteille ei ole mitään faktaa taustalla. Ymmärrätkö tässäkin eron? Vastakritiikille täytyy olla lähde, kritiikin kohde ei voi toimia silloin vastakritiikin lähteenä. ” aika naiivia, oikeasti...” No, olen naivi, kun odotin sinun pystyvän osoittamaan sen yhden ainoan pyytämäni lähteen. Sen sijaan kiertelet ja kaartelet, vaikka samalla vaivalla olisit minulle sen lähteen näyttänyt. Johtuneko sitten koulutustasojen erosta vai yleisestä välinpitämättömyydestä puoleltasi, mutta olet osoittanut sen, ettei kanssasi voi tieteen säännöillä keskustella vaikka tieteeseen ja historiantutkimukseen koko ajan vetoatkin. Tuuleen ei kannata huutaa, nähtävästi olen sen viimeinkin oppinut. Toivon sinun kuitenkin ymmärtävän sen, että mitä vakavammin haluat tulla otetuksi, sitä vankempi pohja sanomisillasi täytyy olla. Kuuntelijan/lukijan täytyy pystyä tarkistamaan väitteittesi alkuperä (mielipide ei ole fakta). Nykyisellään se ei ole mahdollista. Jos toistuvasti vain kehotat epämääräisesti etsimään tiedon itse, se kertoo siitä, ettet todella välitä sanomisistasi tai kuuntelijasta. Se on sääli. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkk...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Haljastennokkaa ei saa myydä
Lempäälän kunnanhallitus on kokouksessaan 3. maaliskuuta päättänyt lisätä Haljastennokan asemakaavan muutoksen kaavoitusohjelmaan. Julkisluontoisessa käytössä ollut Haljastennokka muuttuisi asemakaavoituksessa yksityisalueeksi. Jos Haljastennokan tontti muuttuu kaavanmuutoksessa asuintontiksi, tällöin julkinen pääsy huvilalle estyy. Kaavamuutoksen kohde on lähellä kuntakeskusta, aivan Lempäälän kanavan suulla. Sinne pääsee kävellen, autolla ja jopa bussilla. Tällaista lähivirkitys/majoituspaik...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Maailman terveysjärjestö (WHO) on aloittanut vuonna 2022 neuvottelut, joissa se pyrkii lisäämään merkittävästi päätösvaltaansa maailmanlaajuisten kansanterveystoimien osalta kahdella kansainvälistä lainsäädäntöä muuttavalla tavalla, pandemiasopimuksella ja kansainväliseen terveyssäännöstöön ehdotetuilla muutoksilla. Neuvotteluiden on määrä päättyä kyseisten asiakirjojen hyväksyntään WHO:n yleiskokouksessa toukokuussa 2024. Jos Suomi ei vastusta pandemiasopimuksen ratifiointia ja ehdotettuja kan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "SUOMELLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSENÄISESTI SUSIKANNASTA" tässä luettelossaVetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19954 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1803 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
178 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
170 Luotu: 13.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
662 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
155 Luotu: 13.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Kyöpelinvuori-munat takaisin kauppoihin
106 Luotu: 18.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
115 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
229 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2846 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
591 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
56 Luotu: 12.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
422 Luotu: 09.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11252 Luotu: 03.02.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
115 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
952 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
174 Luotu: 10.04.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2283 Luotu: 15.07.2023
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.