Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

#24472: - Re: Re: Piiskaa vai porkkanaa?

"Käsityksesi voi olla mikä tahansa, mutta se ei horjuta sitä perushavaintoa, että puhtaasti homoseksuaalisen henkilön orientaatiota ei olla missään tieteellisessä tutkimuksessa todistetusti muuttamaan. Asiaan ei pidä sekoittaa biseksuaalisuutta, jossa orientaation painotus voi muuttua aika ajoin."

Jos laitettaisiin syrjään nuo "tieteelliset tutkimukset" hetkeksi, ja katsottaisiin ihmistä ihan omilla silmillämme. Jotkut meistä ovat toki tottuneempia itse observoimaan tapahtumia itsessään ja muissa, kun taas toiset vain paahtavat eteenpäin sen mukaan miltä tuntuu. Jo tässä suhteessa ihmiset ovat hyvin eri lähtöviivoilla. On ihmisiä, jotka eivät oikeastaan tiedä itsestään juuri mitään, arkielämänsä lisäksi. Ainakin näille ihmisille tieteen antama maailmankuva on ymmärrettävästi tärkeä tapa ymmärtää myös itseään. Mutta missä tieteellisessä kokeessa voisi muuttaa homon heteroksi tai päinvastoin, tai edes todentaa sitä? Tämä on asia, joka tapahtuu ihmisessä itsessään.

Kun nyt puhutaan homouden "eheyttämisestä", täytyy muistaa, että sillä tarkoitetaan tiukan ahdasmieleisestä ilmapiiristä virinnyttä uskonnollispohjaista ja ulkopuolisesta tahdosta tulevaa toimintaa, joka käytännössä on ollut silkkaa kidutusta. Totta kai tällaisella toiminnalla on negatiivinen lopputulema, ja se on ilman muuta vahingollista. Ensinnäkin se lähtee epäterveeltä pohjalta, sillä siinä ei ole kyse aidosti omasta tahdosta vaan yhteisön painostuksesta. Toisaalta sen metodit ovat kuin jostakin kauhuleffasta.

Tältä pohjalta on nyt kuitenkin kumottu koko ajatus siitä, että ihminen voisi itse vaikuttaa seksuaalisiin ominaisuuksiinsa ja käyttäytymiseensä. Minusta lähtökohta on aivan väärä ja ilmeisen tarkoitushakuinen. "Eheyttämiestä" on tekemällä tehty sairas asia, sekä "eheyttäjien" itsensä että kriitikoiden toimesta. Ihminen kykenee yllättäviin asioihin, mikäli hän vain sitä itse haluaa. Ja nyt kysehän on siitä, kehen rakastua, kenen kanssa olla lähekkäin. Ei mistään sen kummemmasta. Kyse ei ole ihonvärin muuttamisesta vaan omiin mieltymyksiin vaikuttamisesta. Tässä asetamme itsellemme omat rajoituksemme.

Itse asiassa kyse on tässä asiassa siitä, kuin jos totuttautuisimme lihan sijasta kalansyöntiin, olettaen, ettemme ole koskaan pitäneet kalasta. Homo ei voi myöskään syyttää allergiaa siitä, etteikö voisi alkaa heterosuhteeseen. Korostan samalla, että tämä toimii taatusti myös toisin päin, eli "vannoutunut" hetero voisi ihan hyvin niin halutessaan vaihtaa samanneuvoisiin suhteisiin. Ainoa mikä oikeasti estää on sisäinen tunne (ja sen kautta uskomus) siitä, että se on vastenmielistä ja ehkä myös väärin. Vai mikä teidän mielestänne estää vaihtamasta? Sekö, että tiede sanoo, että se on mahdotonta ja jopa vaarallista?

Se, mikä tuossa "eheytyshoidossa" on ollut vaarallista, on kieroutunut, pakkopohjainen lähtöasetelma ja älyttömät metodit. Ja se mikä siitä tekee mahdotonta on ihmisen oma, sisäinen päätös, joka voi olla tietoinen mutta yhtä hyvin (ja yleensä onkin) alitajuinen.

Laitan tähän alle yhden linkin, josta toivon teidän tarkkailevan ei pelkästään sanottua, vaan myös yleistä asetelmaa. Kaksi omasta kokemuksestaan vakuuttunutta ihmistä tulevat kertomaan itsestään ja kokemuksistaan, mutta miten heidän sanomansa otetaan vastaan? Ja kuunnelkaa tarkkaan, mitä tämä mies, Stephen Bennett, sanoo homouden suuntauksen "valitsemisesta" ja siitä, katsooko hän rukoilemalla voitavan poistaa homoutta.

Ohjelmaan raahattu asiantuntija vetoaa juuri yllä mainittuihin syihin "eheyttämisestä" siitä, miksi tällaista ei pitäisi edes ajatella. Stephenin vaimo nostaa myös esille hyvän kysymyksen siitä, miksi  kaikenlaisia seksuaalisia erityisryhmiä kyllä kannustetaan leikkauttamaan itseään ja läpikäymään hormonihoitoja sun muita, mutta sitten homojen ollessa kyseessä muutos onkin yhtäkkiä paha asia.

http://www.youtube.com/watch?v=lhm0JOYExHw

P.S. Miksi luulette, että uskonto (tai mikä tahansa muu ulkoinen tuki) voi olla joillekin avuksi, kun ihminen haluaa muuttua? Oman näkemykseni mukaan se liittyy juuri "Auktoriteetin" kokemukseen. Ihminen, joka kykenee myöntämään oman voimattomuutensa joissakin asioissa, kykenee myös kohtaamaan riippuvaisuutensa ulkoisesta avusta tarvitessaan.

Jos on alusta asti tottunut kokemukseen, että minulla on elämässäni vanhemmat, jotka auttavat minua silloin, kun en itse pärjää, ja voin aina luottaa heihin, on paljon helpompi asettua samanlaiseen kuvioon jumalhahmon suhteen. Jos tällaista ulkoisen auktoriteetin kokemusta ei ole, ihmisellä on todennäköisesti kehittynyt sen sijaan uhma auktoriteettia vastaan, johtuen siitä pettymysten kokemuksesta, joka puutteellinen vanhempainauktoriteetti on aiheuttanut. Samalla hän on joutunut oppimaan turvautumaan vain ja ainoastaan itseensä, joten hänestä on tullut siinä mielessä "vahvuuteen sairastunut".

Hän kokee itsensä omaksi Auktoriteetikseen, ja omaa vaurioituneen kyvyn luottaa ulkopuoliseen voimaan. Tämä näkyy helposti myös hänen ihmissuhteissaan. Siksi hänen eteensä on yleensä "seinä noustava", ennen kuin hän voi nöyrtyä kohtaamaan oman voimattomuutensa, päästämään omavaraisuutensa harhan ja sitä kautta vastaanottamaan ulkoisen avun tarjouksen.

Kun ihminen kokee jumalhahmon omana Auktoriteettinaan (ja merkittävää on, että tähän riittää pelkkä kokemus - eli "usko"), hän voi tukeutua tähän kuin omaan vanhempaansa, ja sen kautta voi myös saada tukea ja apua omille edesottamuksilleen. Hän kokee luottamusta, ja luottamisen kautta saa itse voimaa ja kykyä suorittaa asioita ja vaikuttaa niiden kulkuun.

Lopulta on yhdentekevää, jos tämä Auktoriteetti on jumala, vanhempi, terapeutti, tai vaikka oma itse; se mikä on merkittävää, on se, että ihminen kykenee luottamaan siihen. Siksi hän sen avulla onnistuu siinä, mitä hän asettaa itselleen tavoitteeksi.