Säilyttäkää Mikkelin kaupunginorkesteri / Save Mikkeli City Orchestra

Matti Liukkonen
Mikkeli

/ #9 Kiitos tuesta

07.03.2008 08:31

Mikkelin kaupunginorkesteria lähinnä olevana viranhaltijana kiitän kaikkia allekirjoittajia tuesta orkesteriamme kohtaan, vaikka varsinaista paniikkia ei mielestäni vielä olekaan. Mikkeli on valitettavasti tilastojenkin perusteella lähes kitsain Suomen suurimpien kaupunkien joukossa tukemaan kaupunkilaisten kulttuuripalveluja. Esimerkiksi orkesterin vuotuiset määrärahat ovat vain hivenen suuremmat kuin 90- luvun lamaa edeltäneinä vuosina.

Mikkeliläiset kulttuurin tekijät ja kuluttajat ovat aina olleet kilttejä ja osoittaneet mukisematta ymmärtämystä muita rahan tarvitsijoita kohtaan. Nyt tilanne on kuitenkin jo sellainen, ettei kulttuurijuustoa voi enää höylätä ainakaan kämmenellä. Voi mennä osa kämmennahkaa mukana. Siksi odotukset tulevaisuuteen ovat suuret - kaupungin säästöohjelmasta huolimatta. Eivät kaupungin palvelut voi kohdistua pelkästään yhteen sektoriin. Niin tärkeä kuin se onkin.

Orkesterin lakkauttamista koskevan esityksen tekijät, vaikka ovatkin tervejärkisiä miehiä, eivät varmaan ajatelleet aivan tämänkaltaista julkisuutta. Orkesteria saa arvostella ja sille voi esittää toivomuksia tai jopa vaatimuksia. Mutta lakkauttamisesitys ampui sitä turhan järeällä aseella. Keskustelun syntyminen täällä Mikkelissä on kuitenkin myönteinen asia, joka voi puhdistaa ilmaa hieman ummehtuneeseen ilmapiiriin ja tuoda myönteistä kehitystä kulttuurielämään.

Matti Liukkonen, kulttuuritoimenjohtaja