Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa

Tanskasta esimerkkiä
turpeen käyttöön
Taannoin näytettiin
TV:ssä kuvaus Pohjois-
Euroopan suurimmasta
koho(=keidas)suosta Tanskan
Jyllannissa. Sen pinta-ala on 55
neliökilometriä. Suo oli samanaikaisesti
sekä suojeltu että
varattu turpeen nostoon.
Turpeennostossa oli 1 200
hehtaaria. Kun turvemäärä tällä
osasuolla vuosikymmenten
kuluttua käy vähiin, siirtyy turpeennosto
toiselle, myös noin
1 000 hehtaarin osa- alueelle.
Käytetty suokenttä palautetaan
suojelualueeseen ja se muuttuu
luonnostaan samanlaiseksi kuin
muukin suojeltu suoalue, koska
sen vesitalous oli varmistettu.
Aikaisemmin Tanskassa
turvetta käytettiin polttoturpeena,
mutta nykyisin sitä
käytetään pääasiassa peltojen
maanparannusaineena. Siellä
karjanlanta jalostetaan monin
paikoin muun biojätteen kanssa
biokaasuksi. He vievät biokaasun
jalostuksessa syntyvät
kasvinravinteet ja hivenaineet
takaisin pelloille.
Kun tanskalaiset luopuivat
paikoin jopa yli 1 000 vuotta
kestäneestä lannanajosta
peltojen kestävän tuottokyvyn
säilyttämiseksi, oli karjanlannan
sisältämä humustarve
pakko korvata turpeella. Lisäseurauksena
oli, että asukkaita
ei Tanskassa enää kiusata
lannanhajulla keväisin kylvöaikoina.
Kestävä kehitys näytti
olevan kaikkien tanskalaisten
ohjenuorana.
Kestävän kehityksen ja
luonnon moninaiskäytön
ymmärtäminen varmaan
lisääntyisi Suomessakin, jos
joku luonnonvarojen käyttäjä
antaisi kansalle esimerkin
tanskalaisten tapaan. Esimerkiksi
Vapo voisi etsiä Vimpelin
kalkkialueelta sopivan suon,
josta turpeen noston jälkeen
tehtäisiin ravinnerikas lehtokosteikko.
Valitulta alueelta
ensin nostettaisiin turve. Sitten
turvesuon jälkikäsittelyksi
alueelle vietäisiin pitkäkestoisia
ravinteita kuten apatiittia ja
hivenaineita. Sen jälkeen tuodaan
Parikkalan Siikalahdesta
siirtokelpoiset harvinaiset lajit
kasvualustoineen Vimpeliin.
Sinne kerätään muutkin tähän
paikkaan soveltuvat uhanalaiset
lajit. Näin syntyisi Suomen
arvokkain kosteikko.
Suomen soista on suojeltu 13
prosenttia ja 87 prosenttia on
jätetty hyväksikäytön piiriin.
Suomme muodostavat maamme
arvokkaimman energiavaraston.
Ne sitovat nettomääräisesti
huomattavan määrän
kasvihuonekaasuna tunnettua
hiilidioksidia. Soita omistamattomien
EU-maiden edustajat
eivät halua tätä tunnustaa, koska
pelkäävät Suomen saavan
päästömaksujen vähentymisen
vuoksi liikaa kilpailuetua.
Yleensä EU:n enemmistöä
vastaan taistelua pidetään epätoivoisena
tekona niin kauan
kun ei mitään asiaa käsittelevää
tuomioistuinta ole. Parhaiten
eräät EU:n pienet maat ovat
saaneet epäkohtiinsa korjauksia
käyttämällä kansanäänestystä
tai sen uhkaa viisaasti
asiansa hoitamiseen.
Jos turpeen otossa noudatetaan
kaikkia niitä keinoja, jotka
nykytekniikka on kehittänyt
eli valumavedet puhdistetaan
voimassa olevan ankaran lain
mukaan ja jälkikäyttö suunnitellaan
kestävän kehityksen
edellyttämän luonnonhoidon
mukaisesti, ei ole enää mitään
syytä niin innokkaasti tapella
jokaisen suohehtaarimme
koskemattomuuden puolesta.
Kannattaa muistaa, että tähänkin
asti turvesoiden jälkikäyttö
on voittopuolisesti lisännyt
Suomen luonnon monimuotoisuutta
ja lajirunsautta. Ja
entistä parempia tuloksia on
mahdollista saada, jos annetaan
arvoa myös ihmisen
kekseliäisyydelle.
Seppo J. Saari
maanviljelysinsinööri, eläkkeellä
Lapua