Vaasan musiikkiluokkien puolesta
kuulolla, Pirjoon pettynyt |
/ #2438 Re: Re: Re: Kiitos Pirjolle tuloksesta 4:524.10.2013 07:10#2434: pappi, lukkari, talonpoika, kuppari... - Re: Re: Kiitos Pirjolle tuloksesta 4:5 Todella on muutakin henkilökuntaa. Kysymys kuuluukin, kuinka moni näistä allekirjoittaneista on ollut seuraamassa Jurin tunteja ja opetustyötä, mikä on asiasa tärkein pointti. En usko, että yksikään siivooja on allekirjoittanut adressia. Miksi vahtimestari kirjoittaisi nimensä adressiin. Alan herroja nykyään kun ei juuri millään työpaikoilla väe. Kaikki on ulkoistettu. Moni koululla sijaisena ollut (opettaja, avustaja, siivooja) on kertonut, että ainoa, joka on kunnolla tervehtinyt ja pyytänyt kahville, istumaan, on ollut Juri. Tuskinpa mairekaan(joka kuulema on lietsonut uusille työtekijöille "juttuja" vuosikymmenien takaa, saadakseen nimiä adressiin --- Juri ei saa puuttua vanhoihin asioihin!!) on koskaan vaivautunut Jurin tunteja kuuntelemaan. Lapset ovat parhaita arvioijia, ja hekin vasta jälkeen päin, kun ovat riittävän kypsiä näkemään tilanteen ja sen, mitä eväitä koululta saivat. Moni on kertout, että Juri oli yksi niistä harvoista opettajista, jotka valvoivat käytävillä, ruokalassa loppuun asti. Katsoi, ettei kukaan jää luokkin piileskelemään tai kiusaamaan. Ruokalasta hän ei lähtenyt, ennenkuin kaikki oli syöneet. Muut opettajat livahtivat pois ja jättivät luokkansa reuhaamaan ruokalaan. Tällöin tapahtui mm kiusaamisia ja ruua roskiin heittämistä. Käytävien ja luokkien sotkemiseen hän puuttui varmasti. Näitä asioita moni muistelee vuosien kuluttua. Ts. muun henkilökunnan kannalta Juri on ollut hyvä työntekijä. Kysykää heiltä itseltään (siivoojat, keittiöhenkilökunta/terveydenhoitaja/kuraattori jne)
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1799 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101328 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
556 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
484 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
299 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
302 Luotu: 10.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
181 Luotu: 18.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
126 Luotu: 13.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15354 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2653 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
201 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
46 Luotu: 13.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
244 Luotu: 06.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1066 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
49 Luotu: 11.12.2024