Suomen jääkiekkojoukkue - ota kantaa rasismiin

Farah

/ #578 Re: Faktaa Palomalle ja muille rasismivouhottajille:

19.05.2011 10:36

#93: - Faktaa Palomalle ja muille rasismivouhottajille:

Kehottaisinpa Sinua lukemaan koko raportin huolellisesti, eikä hakemaan vain vahvistusta omille mielipiteillesi. Väitteesi tulevat aivan eri valoon, kun tuodaan esille koko konteksti:



"- Rasististen rikosten määrä Suomen kansalaisilta on vähentynyt 83% -> 80% (Esim. romanin ja vaikkapa Suomessa syntyneen somalitaustaisen rasistinen rikos luetaan suomalaisten lukuihin.)"

Ø     Rasistisia piirteitä sisältävien rikosten asianomistajista yli puolet oli kansalaisuudeltaan suomalaisia (taulukot 11 ja 13, s. 55. ja 57)

Ø     Rasistista rikoksista epäillyistä 80% oli kansalaisuudeltaan suomalaisia ja 75% syntynyt Suomessa. (s. 61. - 62, taulukot 17, 18 ja 19) Huom. sama henkilö voi olla epäiltynä useammassa rikoksessa ja että osassa rikosilmoituksia samat henkilöt voivat olla myös sekä rikoksesta epäillyn että asianomistajan asemassa.

Ø     Rasististen rikosten määrä (suomalaisilla) oli suurin piirtein sama kuin vuonna 2008, laskua yhteensä 4%. Eli ei juurikaan laskua.

 


"- Muualta kuin Suomesta kotoisin olevat syyllistyvät rasistisiin rikoksiin viisi kertaa todennäköisemmin kuin suomalaiset."

Ø     Mistä kohden raporttia löysit tällaisen lauseen..?? Ja mitkä olivat perusteet?

Ø     Asukasmäärään suhteutettuna yleisimmin rasistisia rikoksia kohtasivat Somalian kansalaiset, Irakin, Turkin ja Iranin kansalaiset. (s. 56.)



"- Kristittyjä kohtaan tehdyt rikokset olivat nousseet huimasti kun taas islamin uskoisia vastaan vähentynyt."

Ø     Islaminuskontoon tai muslimeihin kohdistuneiden epäiltyjen viharikosten määrä oli suunnilleen sama kuin vuonna 2008 (17 kpl/14 kpl, s. 69) Kristinuskoa kohtaan tai kristittyihin kohdistuneita viharikosepäilyjä oli 44, mikä on selvästi suurempi kuin edellisenä vuonna. (s. 70 – 72.)

 


"- Suhteellisesti ottaen rasistisimpia kansallisuuksia Suomessa olivat v. 2009: somalialaiset, virolaiset, irakilaiset ja venäläiset."

Ø     Suhteellisesti ottaen rasistisimpia kansallisuuksia Suomessa olivat v. 2009: suomalaiset (781kpl / 80%), somalialaiset (25kpl / 3%), virolaiset 24 kpl / 2%), venäläiset (22 kpl / 2 %), irakilaiset (20 kpl / 2%)  s. 62, taulukko 18.

http://www.poliisiammattikorkeakoulu.fi/poliisi/poliisioppilaitos/home.nsf/files/Raportteja88_web/$file/Raportteja88_web.pdf