Maahanmuuttajien tuet

Viralliset tilastot

/ #1736

14.10.2013 23:01

#1697: Prosenttiluvut kadoksissa - Maahanmuuttajia ei monista sattuneista syistä voi ainakaan rakastaa 

 Kyllä meillä viralliset rikostilastot ovat olemassa ja ovat julkista tietoa, mutta niistä ei saa puhua eikä kirjoittaa, sillä se katsotaan kukkahattujen parissa tarkemmin määrettelemättömäksi "vihapuheeksi".

 Jussi Halla-ahohan kopioi blogiinsa suoraan näitäpoliisin virallisia  rikostilastioja eri maista ja sai siitä hyvästä tuomion.

 Suomi on jo niin alhaisella tasolla, että totuudesta on tehty rikos.

Kun 49 törkeää raiskausta ja törkeää ryöstöä tehnyt päästettiin vapaaksi 3 kk ehdolliselle ja samalla käräjillä tuomittiin samanikäinen suomalaisnuorukainen 3 ylinopeudesta ja ajokortitta ajosta 2 v ehdottomaan vankeuteen, niin monet heräsivät vaatimaan karkotusta. Silloin kukkahatut keksivät, että annetaan mamurikollisille heti Suomen kansalaisuus, niin heitä ei voida silloin karkoittaa ja he jäävät "rikastuttamaan" kukkahattujemme elämää mm HIViä levittämällä. Nyt meillä on sitten laki, millä kaikki maailman rikollisetkin saavat nopeutetussa järjestyksessä maamme kansalaisuuden ja siten turvan karkotusta vastaan. Kohta Suomi on maailman rikollisin valtio, missä rikolliset ovat suojeltuja, mutta uhreita tehdään rikollisia.

Viralliset rikostilastot puhuvat rumaa kieltään, mutta täällä ei voi panna edes linkkiä niihin esille, sillä siitä saa tuomion, kuten J Halla-ahollekin kävi. Tilastot ovat muuten aivan samanlaisia kaikkialla maailmassa tiettyjen  ihmisryhmien kohdalla. Siksi esim USAn maahanmuuttoviranomaiset ovat hyvin tarkkoja siitä, ketkä päästetään rajan yli.

Aiemmista kirjoituksista on tullut jo esiin, että kukkahatut mellastavat tässäkin keskustelussa ja yrittävät etsiä syitä, millä erimieliset voitaisiin saada kiikkiin ja tuomiolle! Kyllä se tuomionpäivä suomalaislle tulee, jos nykyistä meininkiä jatketaan.

Suomesta tulee EUn "Syyria".  200000 huippuaseistettua venäläissotilasta on itärajalla jo tulossa "pelastamaan" meidän "lesbolandia" mm setalaisten kynsistä.