Paperiresepti on säilytettävä sähköisen reseptin ohella.
vieras taas |
/ #27 Re: Turhaa panikointia12.10.2013 07:40#23: apteekkilainen - Turhaa panikointia Vai kuvittelee apteekkilainen, että potilaalle kerrotaan apteekissa, joka kerran kuinka paljon on lääkkeitä jäljellä. No, oman kokemukseni mukaan noin puolen vuoden sisällä, on ollut yksi kerta kun on kerrottu. Minkä ihmeen takia paperista ei voi pitää sähköisen rinnalla. Jollain yksityislääkäreillä on vieläpä käytössä ns. vanhan aikainen reseptilomake. Myös keskussairaaloissa, jotkut lääkärit käyttävät tätä pientä vanhaa resepti mallia. Miksi niin ei saisi olla. Tuo kahden tunninkin tietoliikenteen kaatuminen on liikaa. Luuletko, että kaikilla on aikaa odotella apteekissa tuon ajan. Tunnen paljon ikäihmisiä, puhuin asiasta heidän kanssaan ja kymmenestä vain yksi oli sitä mieltä, että sähköinen resepti on aivan hyvä. Pitäsisikö vielä kaiken lisäksi käydä apteekissa pyytämässä heitä tulostamaan lista käytetyistä lääkkeistä (esim. ulkomaan matkaa varten). Lisätä jonoja tälläkin. Entäs kun pyydät terveyskeskusta uusimaan E-reseptin, ja luurin toisessa päässä on laskutaidoton hoitaja. Minulle hoitaja väitti 30 kpl:n lääkkeen riittävän 3:kk:tta, niin että otan yhden päivässä. Ei auttanut muu kun mennä henkilökohtaisesti sinne terveysasemalle, jossa asiaa sitten pahoiteltiin. Ihan sama olisinko samalla vaivalla käynyt uusimassa sen paperiversion kun nyt jouduin E-reseptinkin uusimaan käymällä siellä. Entäs tämä naurettava tunnin mittainen puhelin uusimisaika arkisin. Tunnin kuulet vaan varattua ja sitten soittoaika on ohi. Kun yrität soittaa sitten neuvonta numeroon, sinulle kerrotaan että uusimisaika on taas huomenna tuon tunnin. Käyttäköön ne E-reseptiä jotka haluavat, käytän osin itsekin, silti haluan paperi version pysyvän siinä rinnalla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101406 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
357 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15610 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
501 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
331 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
92 Luotu: 19.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2671 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1071 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5263 Luotu: 03.02.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
17 Luotu: 16.12.2024