Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #20877 Re: Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

19.09.2013 12:12

#20830: - Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

 

No hyvä,  mennään eteenpäin.  Niin valtakunnat ova siis taisteluasemassa keskenään.  Synnyttyään ihmiskuntaan,  sen uusi jäsen joutuu saman vallananastuksentähden automaattisesti samaan suhteeseen uutta isäntäänsä kohtaan: hän hallitsee.  Eli ihminen on lankeemuksesta seuranneen vajavaisuuden ja syntisyyden suhteen vanki.  Puhutaan perisynnistä.

Normaalisti ihminen ajattelee,  että olen tällaisenani aivan ok.  En varasta,  en kieroile,  en tapa,  enkä muutakaan laittomuutta harrasta. Hän on kuitenkin tässä tilanteessa valheen vanki,   koska ei voi nähdä,  ettei suinkaan ole silti vanhurskas KJumalan mittapuiden mukaan.

Asemansa tähden ihmiseen on asetettu korkeita vaateita. Tietoisena olentona ja vielä enemmän:Jumalan kuvaksi luotuna,  hänellä on tiedostaen tai  tietämättäänkin mittatikkunaan erittäin korkea moraalinen vaatimuskokoelma. Vähimmäisannoksen siitä tuntevat kaikki,  se on tämä yleinen moraalilaki.  Sen lisäksi sanallisina annetut  käskyt. Ja vielä,  ja ennenkaikkea: rakkauden laki.

Ihmisen omavanhurskaus ja itsesumutus kuitenkin toimii (kummatkin ovat peräisin tuosta pahan valtapiiristä) hämärtäen näitä absoluuttisia lakeja;  emme nää,  miten paljon meissä on epävanhurskautta:
Oletko esim ollut kateellinen,  katkera,    toivotellut joskus jotain muuta kuin hyvää, himoinnut,  ahnehtinut,  ollut anteeksiantamaton,   ollut ymmärtämätön,  kovakin,  laiminlyönyt apua tarvitsevaa,  ollut ylpeä joskus inhottavakin.  Minä olen.

Jumalan mittari näissä kaikissa reagoi heti,  meidän  mittarimme ei.   Totumme, turrumme syntiseen luontoomme ja habitukseemme,  valheen valtakunta tekee silmämme ja sydämemmme sameiksi  ja sokeiksi.   Vasta suuret ravistelut murtavat ylpeytemme.  Ja avuttomuudessa alamme huutaa apua valon valtakunnasta.