Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on maammo, kantajani!
Jo on syytä syntynynnä,
taikoja tapahtununna,
syytä kyllin itkeäni,
taikoja nureksiani!
Tuot' itken tämän ikäni,
puhki polveni murehin:
annoin Aino siskoseni,
lupasin emoni lapsen
Väinämöiselle varaksi,
laulajalle puolisoksi,
turvaksi tutisevalle,
suojaksi sopenkululle."


Emo kahta kämmentänsä
hykersi molempiansa;
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elä itke, poikueni!
Ei ole itkettäviä,
suuresti surettavia:
tuota toivoin tuon ikäni,
puhki polveni halasin
sukuhuni suurta miestä,
rotuhuni rohkeata,
vävykseni Väinämöistä,
laulajata langokseni."

Sisar nuoren Joukahaisen
itse itkullen apeutui.
Itki päivän, itki toisen
poikkipuolin portahalla;
itki suuresta surusta,
apeasta miel'alasta.

Sai emo sanelemahan:
"Mitä itket, Ainoseni,
kun olet saava suuren sulhon,
miehen korkean kotihin
ikkunoillen istujaksi,
lautsoille lavertajaksi?"

Tuon tytär sanoiksi virkki:
"Oi emoni, kantajani!
Itkenpä minä jotaki:
itken kassan kauneutta,
tukan nuoren tuuheutta,
hivuksien hienoutta,
jos ne piennä peitetähän,
katetahan kasvavana.

"Tuotapa ikäni itken,
tuota päivän armautta,
suloutta kuun komean,
ihanuutta ilman kaiken,
jos oisi nuorna jättäminen,
lapsena unohtaminen
veikon veistotanterille,
ison ikkunan aloille."

Sanovi emo tytölle,
lausui vanhin lapsellensa:
"Mene, huima, huolinesi,
epäkelpo, itkuinesi!
Ei ole syytä synkistyä,
aihetta apeutua.
Paistavi Jumalan päivä
muuallaki maailmassa,
ei isosi ikkunoilla,
veikkosi veräjän suulla.
Myös on marjoja mäellä,
ahomailla mansikoita
poimia sinun poloisen
ilmassa etempänäki,
ei aina ison ahoilla,
veikon viertokankahilla."


Kalevala, Kolmas runo: 511-580