Maahanmuuttajien tuet

HS

/ #1102 Tullaan kun maksetaan

13.08.2013 19:08

Ajankohtaisessa kakkosessa oli juttua Espanjan Canada Real nimisestä slummista, johon oli vuosikymmenien aikana ja vielä nytkin kerääntynyt elintaso muuttajia Euroopan ja Afrikan köyhistä maista. Yksi Romanian mustalainen kertoi, että tuli sinne vain sen takia, ettei Romaniassa ollut heillä edes kotia eikä mitään muutakaan ja Canada Real slummissa heillä oli edes romuista kyhätty asunto ja he saivat avustusjärjestöiltä ilmaiseksi ruuan ja vaatteita. Esimerkiksi Suomessa heille maksetaan asunnot ja ruoka sekä vaatteet ym. tarvittava elämiseen täällä. No ihan vain maallikkona ajttelisin, että eikö Suomellekkin tulisi halvemmaksi, jos maksaisimme heille siellä lähtömaassa samat asiat, kun esimerkiksi Romanian hintataso verrattuna Suomeen on paljon edullisempi. EU voisi tietenkin painostaa näitä maita hoitamaan lisäksi omat kerjäläisensä, ettei maasta lähtöön tule edes tarvetta.