Yleinen asevelvollisuus vapaaehtoiseksi myös miehille

Lasse Ignatius
Rauma

/ #10

20.01.2008 22:36

Hei haloo nyt eletään 2000-lukua. Miesmassat eivät sodan syttyessä auttaisi yhtään hiukkaakaan. Se on tekniikka, joka nykyään ratkaisee eikä se, että kaikki suomen miehet menisivät ja tapattaisivat itsensä. Kuvitellaan vaikka että esimerkiksi jatkosota olisi tapahtunut näinä lähivuosina. Samalla taktiikalla, paljon miehiä rintamalle, ei nykyään muuta saavutettaisi kuin järjettömät tappiot. Ennemmin koulutettaisiin vähemmän ja taidoiltaan kyvykkäämpiä, enemmän nykyaikaista tekniikkaa hyödyntäviä joukkoja. Vaikka eipä sekään Suomea sodan tapauksessa pelastaisi toisaalta yhtään sen paremmin, mutta olisipahan edes uskottavampi "pelote". Ja toisaalta on kylläkään on turha edes ennustella mitään sotaa tämän hetkeisen rauhallisen maailmanjakson ollessa käynnissä. Ja noita naurettavia "kuula kalloon hipeille" -kommentteja on turha laittaa tänne. Kertoo vaan kirjoittajan ah niin valtavista älyn ja luovuuden lahjoista. Historiaan on mieletöntä nykyisessä sodankäynnissä tai armeijalaitoksissa edes viitata. Maailma kehittyy ja yhteiskunnan kuuluisi kehittyä sen mukana. Joka tapauksessa.. Ne jotka kokevat tämän adressin tärkeäksi tulisi mainostaa samanhenkisille. Minäkin sain 15 ihmistä allekirjoittamaan kyseisen adressin pitkien keskustelujen jälkeen.