Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Perinteinen samanismi on suomensukuisten kansojen ikivanha parantajaperinne, maailmankuva ja mielen kielioppi, jossa tärkein rooli on aina ollut samaaneilla. Heillä on ollut kyky ja voima pitää ihmisen ja luonnon tasapainoa yllä, kommunikoida fyysisen näkyvän todellisuuden ja näkymättömien todellisuuksien voimien välillä ja toimia yhteisönsä eeppisen ja myyttisen folkloren perinteenkantajana ja asiantuntijana.

Samaanin on täytynyt hallita vuosien koulutuksen ja initiaation jälkeen esivanhempiensa siirtymä- ja kalendaaririitit ja muut rituaalit, loitsut, mytologia, parannustekniikat- ja taidot. Näitä taitoja oikein käyttämällä hän on saavuttanut yhteisönsä kunnioituksen ja samaanin kunnianimen. Samaanit ovat usein olleet myös taitavia runolaulajia ja itkijöitä. Samaanien vakaa rooli on taannut yhteisölleen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen.

Sana ”saman” tulee mandshu -tunguusialaisten kansojen keskuudesta, ja tarkoittaa ”hän, joka tietää”. Suomalainen samaanin kollega on ollut noita (saamen ”noaidi”) ja viimeisien vuosisatojen ajan tietäjä. Yhteiskuntamme muuutoksien virrassa tämä ikivanha henkinen perintö siirtyi kylissä ja etenkin kaupunkiväestön keskuudessa taka-alalle.

Keskuksemme toiminta perustuu suomalaiseen henkiseen kulttuuriperintöön eli kalevalaiseen samaani-, tietäjä- ja noitaperinteeseen, joka on ollut vallitsevana Suomenniemellä yhtä kauan kuin ensivanhempamme ovat kotiseutujamme asuttaneet. Tämä vahvan parantaja-, runonlaulu- ja itkijäperinteen ensimmäiset dokumentit on luettavissa vanhoissa kalliomaalauksissamme.

Hiljentymällä Suomen vanhoilla pyhillä paikoilla, seitakivillä, pyhillä vuorilla, kalmistoilla, karhunkallopetäjien ja kuppikivien äärellä, sekä tutustumalla uudelleen tähän hiljaiseen tietoon, mikä jokaisessa suvussa on ollut luonnollisena läsnä, voimme saada kosketuksen esivanhempiemme ikiaikaiseen tietoon ja viisauteen.

Tätä viisautta ja suullisena perintönä sukupolvelta toiselle siirtynyttä muuta kansanperinteen tietoa ja taitoa saatiin kerättyä ja dokumentoitua talteen 1800-luvulta lähtien monien kansanperinnettä kunnioittavien tutkijoiden toimesta, ja tällä hetkellä Suomessa onkin maailman suurin kansanrunousarkisto. Näiden runojen pohjalta kokosi Elias Lönnrot kansalliseepoksemme Kalevalan. Vuosina 1908-1948 julkaisiin SKS:n toimesta 33-osainen Suomen Kansan Vanhat Runot (1997 34. osa), jossa pyrittiin julkaisemaan kaikki talteen merkitty alkuperäinen kalevalainen kansanrunous, noin 100 000 erillistä runotekstiä, sisältäen mm. 35 000 loitsua.

Koemme vahvasti, että nyt on äärimmäisen tarpeellista ja tärkeää herätellä ja auttaa ihmisiä löytämään takaisin esivanhempiemme henkisen lähikulttuuriperinnön pariin. Meillä molemmilla on takanamme pitkä tie kalevalaisen kansanperinteen ja parantajatoiminnan parissa, ja toivomme opetus- ja hoitotyöllämme saavamme ihmiset uudelleen yhteyteen esivanhempiemme pitkään ketjuun, jonka lenkkejä me tässä ajassa ja tässä todellisuudessa olemme.

http://www.suomalaisensamanisminkeskus.fi/tapahtumia.html