Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

On meillä aarre verraton, / se kalliimpi on kultaa. / Myös jalokivi kallein on / sen rinnalla vain multaa. / Näin suuren lahjan taivaasta / me saimme omaksemme, / sanansa Herra Jumala / kun antoi aarteeksemme. 2.Kun ruoste, koi ja aika syö / muun kaiken säälimättä, / kun usein päättyy ihmistyö / valmiiksi ehtimättä, / kun maa ja taivas häviää / ja aika loppuu kerran, / silloinkin horjumatta jää / tuo pyhä sana Herran. 3.Polvesta polveen matkallaan / se samaa voimaa kantaa. / Ei raukene se milloinkaan, / vaan aina rauhaa antaa. / Ei siitä mitään katoa / muun kaiken hajotessa. / On sanan alku, perusta / Luojassa ikuisessa. 4.Ah sana kallis, iäinen, / hyljätty monta kertaa! / Ei mikään tieto maallinen / voi sille vetää vertaa. / Lujempaa turvaa meille ken / voi tuoda mistään muusta / kuin armon sana ikuinen! / Se lähti Herran suusta. 5.Jos Herran sanaan turvasit / muun turvan pettäessä, / jos sanan suojaan pakenit / maailman myrskytessä, / niin löysit paikan siunatun, / saa sydän siellä rauhaa, / sataman löysit suojatun, / ei siellä myrskyt pauhaa. 6.Kuin vesilintu lahdella / käy alle veden pinnan / ja huuhdottuaan sulkansa / taas nostaa puhtaan rinnan, / niin puhdistuu myös henkemme / sanassa kirkkahassa / ja liikkuvansa tuntee se / olossaan oikeassa. 7.Siis kiitos, armon Jumala, / nyt lakkaamatta aivan, / kun sinä meille sanassa / osoitat tietä taivaan. / Ken nyt on köyhä, rikas ken / sanasi saatuansa! / Sen kalliin aarteen j o k a i n e n / saa pitää omanansa.

Johan Ludvig Runeberg 1857. Suom. Knut Legat Lindström 1860. Virsikirjaan 1886. VIRSI 183