Turha työvoimakoulutus lopetettava!

ava-beata hellsten
helsinki

/ #3 samaa mieltä edellisen kanssa,mutta

17.01.2008 17:30

Koulutuksen tulisi olla joko ammattitutkintoon tai muuhun tutkintoon johtavaa. Ei ole mittään järkeä kurssittaa ihmisiä vain kurssittamisen ilon vuoksi. Esimerkiksi useimmat ohjaavat koulutukset ovat tällaisia. Myös kurssit, joissa työssäoppimista on lähes 70 % kurssin kestosta, kuuluisivat mielestäni oppispoimuskoulutuksen piiriin.

Työvoimapoliittinen koulutus on myös eriarvoistavaa ja erilaiset mahdollisuudet tuottavaa koulutusta verrattuna vakkarityössö oleviin.

Koulutuksen tulisi olla myös työtä vailla jääneen ammattia edistävä ja tukevaa sekä ylläpitävää täydennyskoulutusta.

Koomisin kohtaamani määräys työttömän velvollisuuksista on ollut juuri em juttu;"työttömäksi jääneen on ylläpidettävä osaamistaan kolutuksen keinoin". Heti tämän jälkeen on pitkä lista kielletyistä koulutuksista, jotka käytännössä sulkevat pois kaikki järkevät ammattitaidon ylläpitämiseksi tarvittavat koulutusmuodot.

Mielestäni ryövoimaPOLIITTINENkoulutus tulisi lopettaa koknaan ja korvata puhtaasti ammattiin tai tutkintoon johtavilla koulutuksilla.

Esimerkiksi oppilaitos voisi olla nimeltään: Aikuisammattioppilaitos, Aikuisten yliopisto, Aikuisten ammattikorkeakoulu jne...