Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Pohdinta siitä, miten heinäkuun kirkolliseen keskusteluun olisi pitänyt kenenkin tarttua, jatkuu. Hyvä niin. Jatkan vielä omaa ajatuksenjuoksua tuomalla esille yhden analyysiyrityksen. Kansanlähetyspäivillä kohua herättänyt puhe ei ylittänyt uutiskynnystä sen vuoksi, mitä sanottiin vaan kuka sen sanoi. Henkilöityminen jyrkensi keskusteluilmapiiriä. Siksi ounastelen, että vaikka kirkon puolelta annettiin tai olisi annettu minkälaisia lausuntoja tahansa, niissä ei kuultu eikä olisi kuultu kirkon näkemystä erilaisista ajankohtaisista sosiaalieettisistä kysymyksistä. Sen sijaan niissä pakostakin nähtiin tai olisi nähty kirkon kanta ennen kaikkea itse kohutun puheen pitäjään.

Uskon, että viime päivien tilanteet koituvat lopulta kirkkomme parhaaksi. Pidän myös hyvänä, että esimerkiksi toimittajat puhuvat kirkollisesta aiheesta nyt - ainakin minusta - poikkeuksellisen monipuolisesti ja rakentavasti. Tapauksen opetuksia pohditaan epäilemättä laajalti. Meidän jokaisen keskusteluun osallistujan on tarpeen muistaa vastuumme sanojen käyttäjinä. Tunteetkin kuuluvat asiaan eikä niitä pidä vähätellä. Silti apostolinen muistutus on paikallaan: ”Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä.”