Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Ote alustuksesta:
''Apostoli Paavali puhuu toisen korinttilaiskirjeensä kohdassa siis Jumalan pelosta. Tämä pelko ei ole mitä tahansa pelkoa. Kyse on siitä pelosta, jonka tulisi olla kaiken hengellisyyden, rohkean hengellisyyden ytimessä. Jumalan pelko ei ole ihmisen pelkoa, joka kahlitsee. Jumalan pelko vapauttaa ja johdattaa armon kohtaamiseen ja sen vuoksi myös vapauteen. Jumalan pelko on juuri siitä merkillistä, että se ei määrity sen perusteella, mitä me yleensä pelosta ajattelemme.

Apostoli toteaa, että ”me tiedämme, mitä Jumalan pelko on.” Jumalan pelko on sitä, että minä myönnän, etten voi hallita Jumalaa. Minä en voi määritellä häntä enkä voi vaatia häneltä mitään. Jos kerran Jumala on olemassa, suostuisiko hän siihen, että minä määrittelisin hänet? Kysyisikö hän minulta, millainen hänen minusta pitäisi olla ja millainen Jumala minua eniten miellyttäisi? Jos Jumala on olemassa, hän on mitä on minun uskostani ja mielipiteistäni, toiveistani ja rukouksistani riippumatta. Jumala ei tule olemassa olevaksi tai olemattomaksi, hän ei tule lempeäksi tai tuomitsevaksi ihmiskunnan huutoäänestyksillä. Mitä tahansa Jumalasta sanotaankin, miten häntä kuvataankin, se kaikki voi pitää paikkansa vain, jos Jumala todella on sellainen, miksi hänet kuvataan. Hän määrittelee meidät, me emme määrittele häntä.

Jumala on siis suvereeni ja kaikkivaltias. Vaikka maailman älykkäimmät voimat koottaisiin vakuuttamaan, että Jumalaa ei ole, sillä ei ole merkitystä. Jumala ei lakkaa sen takia olemasta. Jumalan ehdoton kaikkivaltius liittyy myös hengelliseen elämään ja pelastuksen asiaan. Kukaan ei pelastu uskovaisuutensa tai nuhteettoman elämänsä tai hurskaiden harrasteidensa tai oikeamielisyytensä tai laupeutensa takia. Ihminen voi pelastua vain, jos ja kun Jumala pelastaa.

Jumalan pelko suhteuttaa omat käsityksemme omasta hengellisyydestämme aina siihen, mitä Jumala on. Tajuamme, että omassa elämässämme kaikki – aivan kaikki – on jossakin suhteessa kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Tämä taju johtaa rohkeuteen, jossa kristitty saa jättää jatkuvasti koko elämänsä Jumalan käsiin. Jumalaa pelkäävä ei tee sitä kauhuissaan vaan iloissaan ja nöyrästi. Hän luottaa siihen, että mitä ikinä elämässä tapahtuukin, kaikki on Jumalan käsissä. Tästä nousee hengellinen lujuus ja rohkeus, tästä kasvaa sisäinen vapaus nähdä itsensä rajallisena, heikkona, syntiin lankeavana mutta samalla rajattomasti armoa ja Jumalan rakkautta tarvitsevana ihmisenä. Jumalan pelko on kuin tie, jolla ihminen pääsee kosketuksiin oman ihmisyytensä syvyyksien kanssa.''