KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

kirjanpitäjä/ tilitstoyrittäjä
Vieras

/ #1624 Taloudesta

26.03.2011 17:43

Jäsenistöllä on oikeus pyytää ylimääräinen tilintarkastus tehtäväksi, ja olen sitö mieltä, että sen suorittaminen voisi olla kaikkien kannalta hyväksi. Lahjoittajien ennenkaikkea.
Se kustannuseränä tokkonpa olisi kohtuuton, poistaisi ehkä epäilyt, joita herännyt. Ja tietenkin esim. kaupungilla joka on lahjoittanut yhdistykselle varoja on se oikeus asettaa edellytykseksi uusien lahjoitusten saamiseksi. Kuitenkin näiden lahjoitusvarasotkujen summa on nykyisin aika suuri
Tähän tehtävään suosittelen valitsemaan jonkun tunnetun tilintarkastusyhteisön, esim. KPMG tai vastaava. En siis suosittele pieniä paikallisia tarkastajia, sillä kaikkien etu lienee se, että tarkastus suoritetaan täysin ulkopuolisessa, riippumattomalla tekijällä ja siihen uskon vain ison talon pystyvän.