Ahlmanin maitobaaria uhkaa sulkeminen

Vieras
Vieras

/ #190 Re: Yleensä aidoista lähiruoista....

16.03.2011 11:38

#3: - Maidon suoramyynti

...tunnen osaltani sisimmässäni piston siitä että olen ollut osallisena tähän kehitykseen. Osallisena siten että olen elänyt ne vuodet näkemättä oikeasti mihin tehotuotanto johtaa. Kuusikymmentäluvulla elettiin alkutuotannon kannalta ratkaisevia aikoja, jolloin pientilat alkoivat radikaalisti vähentyä. Syntyi suurtilahegemonia ja tehotuotannnon nimiin vannottiin tuotantomääriä nostamalla sekä laatua heikentämällä.

Elintarviketeollisuus ryhtyi tuottamaan yhä enemmän ja kyseenalaisemmin prosessoituja elintarvikkeita helppouden sekä säilyvyyden nimiin. "Maailma pelastuu"-periaate tuntui saavan vallan, sillä perusteella että teolliset lisäaineelliset elintarvikkeet ovat se pelastaja. Samaan aikaan tutkimus laahasi valovuosia jäljessä, ei tiedetty seuraamuksista. Monet lihakarjan hormoonitoimintoihin, kasvien loiskestävyyteen, kasvatetun kalan terveyteen ja elintarvikkeiden prosessoinnin eri välineisiin jätettiin tutkimuksen rooli huomioimatta. Taikka tutkittiin, mutta vaan ja ainoastaan elintarviketuotannon ja -teollisuuden kannalta. Seuraukset näkyvät tänäpäivänä selkeästi lisääntyneenä yliherkkyytenä moniin ruoka-aineisiin.

Hyvinvointimme kulmakivi on aina ollut oman maan raaka-aineiden saanti. Manipuloimatonta ja aitoa Suomalaista sellaista. Kasvinsuojelumyrkyt, lääkeaineet, kalan, lihan, makeisten yms. väriaineet, hormoonilisäykset ja paljon paljon muuta epäeettistä ja luonnotonta lisättiin ruokiimme. Näistä ei paljon puhuta, mutta ei myöskään kukaan perustellusti pysty kieltämään! Elintarviketuotannon kehityksessä kuljetaan aina hintalappu nenänpäässä ja muuta ei nähdä kuin tuottavuus keinolla millä hyvänsä.

Yo. on vahvaa tekstiä ja samalla irvokasta asiaa. Näissä tekijöissä on se syy miksi tunnen sen piston sisälläni. Koska olen elänyt nämä vuosikymmenet ja kavahtamatta luottanut yhteiskunnan päättäjien sekä aidon bisneksen teon rehellisyyteen.

Tilamaito on aitoa lähiruokatuotantoa!!