Lakimuutos löytöeläinten käyttämisestä koe-eläiminä pysäytettävä
- |
/ #207 Lukekaa ajatuksella:23.04.2013 14:29Pykälän 2 momentissa säädettäisiin direktiivin 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti, että irrallaan tavattuja tai villiintyneitä kotieläinlajeihin kuuluvia eläimiä ei saisi käyttää hankkeessa. Kielto on tarpeen, koska näiden eläinten taustaa ei yleensä tunneta ja koska eläinten kiinniottaminen ja käsittely aiheuttaa niille usein kärsimystä. Voimassa olevassa laissa ei ole säädetty vastaavaa poikkeusmahdollisuutta irrallaan tavattujen, kotieläinlajeihin kuuluvien eläinten käyttämiseksi eläinkokeissa. Esimerkiksi eläimiin tai ihmisiin leviävien vaarallisten tartuntatautien leviämisen ehkäisemiskeinojen tutkimiseksi saattaisi kuitenkin olla tarpeellista pyydystää ja tutkia esimerkiksi villiintyneitä kissoja sen selvittämiseksi, miten eri torjuntastrategiat tehoavat taudinaiheuttajan rajoittamiseen tai hävittämiseen. Villiintyneiden eläinyksilöiden tutkimus voisi olla tarpeen myös esimerkiksi selvitettäessä villiintymisen vaikutuksia eläimen hyvinvointiin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1672 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101112 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
370 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
353 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
258 Luotu: 10.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
238 Luotu: 06.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
173 Luotu: 13.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
332 Luotu: 02.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2637 Luotu: 01.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3993 Luotu: 21.11.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
115 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1243 Luotu: 03.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
196 Luotu: 07.12.2024
Porvoolaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava ja kaupungin elinvoima säilytettävä!
3268 Luotu: 07.10.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
78 Luotu: 12.12.2024
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
194 Luotu: 05.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
755 Luotu: 30.11.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15301 Luotu: 15.07.2023
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
573 Luotu: 24.11.2024
Maksamaan saariston tiet kuntoon!
289 Luotu: 30.11.2024