Erottakaa Kauniaisten opetuspäällikkö Sari Aarniokoski
Papparakki |
/ #100 Re:10.04.2013 06:00Opetusviraston tulisi järjestää ankara puhuttelu rehtori Sari Aarnikoskelle. Erottamista en kuitenkaan suosttele sillä voihan Sarikin oppia. Piinaavasti käyttäytyvä ja kaikkivoipaiseksi itsensä kokeva oppilas on kasvaessaan suuri uhka monien koululaisten työrauhalle. Sillloin kun ote kirpoaa oppilaista ovat yhteiskunnan kustannukset huomattavia. Lastensuojelulaitoksissa on runsaasti lapsia ja nuoria, joiden huostaan oton syy on kouluun sopeutumattomuus. Erityisopetus tarvitsee lisää resursseja ja myös uusia työmenetelmiä. Niiden kehittäminen on jäänyt unholaan jo vuosikymmeniksi. Myös opetajien työnohjaukseen tulisi panostaa. Koululaitoksemme ei ole niin hyvä kuin Pisatutkimukset osoittavat. Suomessa vallitsee edelleen uskomus, että koulu on ainoa mahdollisuus sosiaaliseen nousuun tai asemien säilyttämiseen. Tässä asiassa vanhemmat ovat olleet motivaattoreita ja koulun "takuumiehiä". Nyt Suomessaon suuri joukko akateemisia työttömiä, pätkätyöläisiä ja lasten vanhempia, jotka ovat saaneet huomata, että opiskeluun sisältynyt lupaavuus on kaikonnut taivaan tuuliin. Omaa tausta työtään tekee myös työelämän laadun jatkuva heikkeneminen ja jatkuva huoli työpaikan säilymisestä. Jonkin ajan päästä tämä tulee näkymään myös kouluissamme nykyistä laajempana ilmiönä. Kukahan silloin auttaa opettajiamme.....
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101404 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
356 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15606 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
500 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
331 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
92 Luotu: 19.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2671 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
64 Luotu: 11.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1071 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5263 Luotu: 03.02.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
17 Luotu: 16.12.2024