Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
oraakkeli |
/ #5535 Re: Re: Re: Re: Homoille oma kirkkokunta?02.04.2013 13:11#5529: tero p. - Re: Re: Re: Homoille oma kirkkokunta? Korkeakoulutettuna naisena voin vahvistaa tiedon oikeaksi. Takanani on sukupuolentutkimuksen laajat opinnot. Ryhdyin opiskelemaan ainetta silkasta mielenkiinnosta ja tänä päivänä tyrmään lesbofeministisen ideologian nihilistisenä ja mielivaltaisena. Tosin kyseinen toiminta ei varsinaisesti ole Setan aloite vaan ontologia on rantautunut Suomeen Yhdysvalloista. Tavoitteena on sukupuolettomuudella ihmiskunnan vähittäinen tasapäistäminen. Lisääntyvät keinohedelmöitykset synnyttävät juurettomia ja isättömiä lapsia. Kohdunvuokraukset synnyttävät juurettomia ja äidittömiä lapsia. Sukupuolineutraali avioliittolaki edellyttäisi pikkuhiljaa (tai ei niin pikkuhiljaa) isä - ja äiti- käsitteiden hämärtymistä. "Perhe" käsitteenä olisi yhä hämärämpi; se olisi kaikki mahdollinen tai ei mikään. Lapsen kannalta (ja aikaihmisenkin) täysin mielivaltaista.
Puhe siitä, että sukupuoli olisi ainoastaan sosiaalinen konstruktio (eli opittu) on olettamus. Sitä eivät edes tue mitkään luotettavat tutkimukset. Empiiriset tutkimukset puoltavat sitä sikäli, että lapsi toki mallintaa aikuista. Muuta tätä tukemaan ei ole. Sukupuoli on ihmisen psykofyysisessä olemuksessa. Se on annettu. Minulla riittää murto-osa sekuntia toteamaan, kuka on nainen ja kuka on mies. Pieni osa ihmisistä on transsukupuolisia. Heitä täytyy tukea kaikin mahdollisin keinoin, jotta he olisivat sinut itsensä kanssa. Tyttö- ja poikalapsia ei saa missään nimessä kieltää alkuunsa. Lapsi syntyy lähtökohtaisesti tyttönä tai poikana. Tämän haluavat sukupuolentutkijat kieltää jyrkästi, vedoten "sukupuolten moninaisuuteen". Kromosomihömpötys vääristää asioita räikeällä tavalla. Vaikka kuinka itken ja parun ja kromosomini toimisivat osan elämääni säästöliekillä, niin olen ja pysyn naisena. Naiseuteni on kokonaisvaltainen asia; se on ulkoista, sisäistä ja henkistä. Juuri tuota ihmisen jumalallista luontoa eivät sukupuolentutkijat pysty eristämään, siinäpä se.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101569 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16294 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1803 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15933 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
514 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
400 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
255 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
162 Luotu: 16.12.2024