Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kuningatar

/ #2031 Ajatelkaamme

24.03.2013 22:10

Miksiköhän sille kuuluisi nauraa, että homojen kannatus jossain on korkealla.
Edelleenkään kukaan täysjärkinen ei allekirjoita noita kommentteja siitä, että homous olisi syntia, haureutta ja jollakin tapaa vastenmielistä. Kyllä löytyy heteroiden keskuudesta niin paljon pahempia asioita, kuten perheväkivaltaa ja hylkäämistä, ei toki kaikkialla, mutta kuitenkin. Heteroavioliitot eivät siis mitenkään ole sen pyhempiä kuin homoavioliitotkaan. Jos nyt unohdetaan hetkeksi Jumalan luoma maailma ja tutkitaan vaikkapa Darwinin evoluutioteoriaa, huomaamme, että ihminen on kehittynyt muista eläinlajeista ja kuten myös eläimet, ihmisetkin ovat jakautuneen uroksiin ja naaraisiin. Lisääntyminen on mahdollista kun saadaan urokselta siittiosoluja, jotka hedelmöittävät naaraan munasolut. Näin siis kaikilla eläinlajeilla ihmiset mukaanlukien. Eläimissäkin kuitenkin esiintyy homoutta samalla tavoin kuin ihmisissäkin, eikä sitä pidä pitää minään haureutena tai pahana asiana, sama pätee ihmisiin. On totta, ettei eläimillä ole moraalia, eivätkä ne ole täten vastuussa teoistaankaan, mutta väitän, ettei ihminen ilman uskontoakaan ole moraaliton. Raamatun oppeja ei pidä ottaman todesta kirjaimellisesti, tokihan se muuten on eräänlaisena historiankirjana mielenkiintoinen opus. Raamattu sisältää kuitenkin niin merkittäviä keskinäisiä ristiriitoja, että on väärin käyttää yksittäisiä lausahduksia nykyaikana toisten ihmisten sortamiseksi.
Tiivistän: homous ei ole sairaus, eikä homoavioliitto perhemallina ole yhtään pahempi heteriavioliittoja, jotka varsinkin nykyään, päätyvät usein eroon tai ovat mahdottoman epäsopiva kasvatusympäristö lapselle (väkivalta, alkoholi).

Ja ainiin, väittääkö täällä joku kristitty harrastavansa seksiä yksistään hedelmöittämisen takia? Tokkopa..