Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #1735 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Näin homot käyttäytyvät23.03.2013 20:01#1713: Ilosanomaa? - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Näin homot käyttäytyvät Valtio kohtelee kansalaisiaan jo saman arvoisesti. Suomi on vapaa maa, ainakin vielä. Täälä avioliiton voi solmia kuka tahansa mies ja nainen keskenään. Tosin alaikäiset ja lähisukulaiset ovat asia erikseen. Laki yleensä on asetettu kansalaisia suojelemaan jostakin haitalliselta. Niiden puitteissa mennään. Nyt lailla yritetään saada jokin asia hyväksytyksi yhteiskunnassa. Tämä valitettavast tapahtuu itsekkäistä pyrkimyksistä esim.saada luonnottomaan suhteeseen lapsia. Ajatellaan omaa etuaan enemmän, kuin esimerkiksi lapsen etua. Normaalisti lapset tarvitsevat isän ja äidin. Tässäkin homoliittojen ajajat kääntävät asian niin, että nyky-yhteiskunnassa ei enää kasvateta tyttöjä ja poikia vaan lapsia. Tämä on propagandaa. Ei ole näyttöä eikä hyvää tutkimusta siitä, että homoparien lapset saisivat terveet olosuhteet, lapsen ja yhteiskunnan kannnalta katsottuna. Tutkimusaineistoa on kyllä kertynyt monen sukupolven verran isättömistä lapsista. Suomessa sodat veivät isät ja sukupolvet kasvoivat ilman isiä. Nyt se näkyy yksinhuoltajuutena. Ja edelleen lapset ovat ilman isää. Siinä olisikin hyvä tutkimuskohde, kuinka esim. isän roolin puuttuminen vaikuttaa lapseen sukupolvien saatossa. Onkohan tämä Suomen pahoinvointivaltion juuret nimenomaan isättömyydessä vai missä? En usko, että tässä mitään pelkoa on takana. Jos Suomessa tällainen laki menee läpi, niin kyllä se ajanmittaan jossakin näkyy. Jokaisella teolla on myös seuraus. Todennäköisesti homoliittojen vastustajat näkevät tässä asiassa pidemmälle, siis niihin seuraumuksiin. Itse näkisin yhteskunnan moraalin rapistumisen. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16380 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101582 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15943 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
417 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
281 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
176 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
174 Luotu: 31.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024