IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ


Vieras

/ #2075 Kotimaisilla energioilla maamme talous parempaan kuntoon

20.03.2013 10:11

Irlanti on ilmoittanut että ajaa pikku hiljaa alas omaa turveteollisuuttaan. Irlanti on hyötykäyttänyt useita vuosisatoja turvesoitaan. Alasajoon menee joka tapauksessa vielä pitkä aika, vähintään 20-30 vuotta eli niin kauan kun eteen tulee voimalaitosten vääjäämätön vanheneminen. Alasajo ei vaikuta pienempimuotoiseen turveteollisuuteen vaan päätös koskee ainoastaan valtiollisen Bord Na Mona-yhtiön sähköntuotantoa. Muut yhtiöt kyllä jatkavat turveteollisuutta.

Syy siihen, että Irlannin sähköyhtiö on tulevaisuudessa luopumassa turpeella tehdystä sähköntuotannosta on se, että Irlannin merialueilta on löytynyt suuria öljyesiintymiä. Uusia mahdollisia esiintymiä ollaan koko ajan etsimässä ja ennakkotiedot kertovat että niitä löytyy aivan varmasti paljon lisää.    Irlannissakin on sama suuntaus kuin muuallakin ( tai no..ehkä ei Suomessa..), kotimaisia energioita halutaan nopeasti lisätä. Näillä toimilla koko Irlannin valtio on nousemassa talouskurimuksestaan.

Samoilla eväillä myös Suomen valtion huonoa taloudellista tilaa saataisiin nopeassa tahdissa kohenemaan. Meillä vain ei valitettavasti ole öljyä mutta on kylläkin turvetta. Kotimaisia energioita lisäämällä valtion talous vaihto- ja kauppataseineen paranisi hyvin nopeasti. Samalla työllisyys kohenisi.

Turpeen ja puun energiakäytön nopea lisääminen on aivan välttämätöntä ja vielä tarpeellisemmaksi sen tekee maamme nykyinen huono taloustilanne.


http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/03/16/irlannista-loytyi-oljya-maan-talous-voi-pelastua/201225398/12