VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Vieras |
/ #5410 Re:09.03.2013 12:41Luehan "70-vuotias" uudelleen näitä artikkeleita: täällä ei puhuta karhujen, ahmojen ja ilvesten hävittämisestä, vaan suomalaisen ihmisen aikaansaamasta ja luontoon kuulumattomasta eläinlajista, millä on myös sotkettu alkuperäislajin genetiikka sekä käyttäytyminen = petointoilijoiden luoma koirasusi á la villisusi, á la Erik S.Nyholm. Tämä eläin jalostettiin kestämään leviämisen asutuksen pariin toisin kuin sen kantaserkku harmaasusi, mitä ei sitten kirveelläkään saatu lähtemään Kuhmon peurojen luota. Tässä työssä Nyholmia avusti "kiitettävällä" tavalla Ähtärin eläinpuisto (lukeaa vaikka sen omilta sivuilta: suden keski-ikä heillä on alle kaksi vuotta????). Selittämättömiä laumoja alkoi ilmestyä jo 1980-luvun alussa (Tammelan ylänkö, Kuhmoinen...), eikä näille laumoille ollut selitettävissä alkuperää - kuin pilvestä tipahtaneet kuuden suden laumat. Erkki (Susi) Pulliaisen tutkimukset Oulussa aloittivat pitkäjänteisen hyväksyttämisprosessin tälle uudelle pedolle, minkä tuli toimia vastapainona hirvikannan ja perurakannan kasvulle, joiden rajoittamista metsänomistajat sekä maatalous perustellusti vaati. Nyt ainutlaatuinen metsäpeura on käytännössä mennyt Kuhmosta näiden petojen ravinnoksi ja kannan säilyminen on tasas venäläisten metsästäjien (sudentappajien) varassa; Kainuun ja Pohjois-Savon hirvikannat on romahtaneet ja paikoin jopa hävinneet, joten petojen eväs on lopussa jolloin, toisin kuin niiden pitäisi, ne siirtyvät saalistamaan ihmisten pariin jätteitä, kotieläimiä ..... Yksi tällainen peto tarvitsee vuodessa saaliikseen 17 hirvieläintä. Kun tätä ravintoa ei ole saatavilla, niin koetahan arvioida monellako kossalla-koiralla-supikoiralla-rusakolla jne. tämä on korvattavissa. 20-luvulla oikeita susia vastaan käytiin jopa Maximeilla kaksitasoista - siksi arvokkaanan silloin pidettiin kotimaista elintarvikehuoltoa. Nyt ei ole niin väliä, kun mälykkeet saa halvalla pitkin maailmaa - vaikka sitten tamili-lapsen suusta. Sehän on sitä ekologiaa. Samalla kun vaaditaan ekologisesti kestävällä tavalla tuotyettua lähiruokaa, estetään kotimaisen lampaan, kotimaisen siipikarjan, kotimaisen tarhariistan ja jopa kotimaisen kalan tuotanto. Tosin kalasääksiä, merikotkia ja saukkoja saa tappaa kala-altailta, mutta koirasusia ei lammashaasta. Jos ole 70kymppinen, niin sinut on tehty sotavuosien niukoita resursseista ja sinun pitäisi ainakin tietää, mitä nälkä ja puute lapsen kehitykseen vaikuttaa, joten kunnioitus oikeaa luomuruokaa kohtaan tulisi sinulla olla korkealla; ja yleensä ruokaa kohtaan. Nyt sikoja tapetaan kymmenittäin jo yhdelle ruokintapaikalle Länsi-Suomessa näiden "villisusien"talviruoaksi, joten herää kysymys....???? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16423 Luotu: 31.12.2012
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
190 Luotu: 16.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
296 Luotu: 03.01.2025
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
196 Luotu: 31.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
474 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
183 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15971 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
240 Luotu: 19.11.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
297 Luotu: 11.12.2021
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101602 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11158 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
401 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17694 Luotu: 16.10.2023
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
20 Luotu: 07.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
450 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1091 Luotu: 15.07.2023