Adressi Israelin tueksi!
Holocaust |
/ #1556 Natsien keskitysleirejä olikin huomattavasti luultua enemmän03.03.2013 15:49Natsien keskitysleirejä olikin huomattavasti luultua enemmänTutkijoiden laskujen mukaan kaikkiaan 15-20 miljoonaa ihmistä kuoli tai oli vangittuina natsien perustamilla leireillä.http://img.yle.fi/uutiset/ulkomaat/article6521438.ece/ALTERNATES/w580/saksa+nats... Kuva: Jpatokal / Wikimedia CommonsNatsit perustivat Adolf Hitlerin valtakaudella kymmeniä tuhansia vankileirejä ja juutalaiskortteleita, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Luku on huomattavasti suurempi, kuin aikaisemmin on arvioitu. Asiasta kirjoittaa New York Times. Tutkimuksen mukaan leirejä pystytettiin vuosina 1933-1945 kaikkiaan noin 42 500 ympäri Eurooppaa. Yhdysvalloissa sijaitsevan holokaustimuseon tutkimusryhmä tonki tutkimustaan varten natsien keskitysleirien historiaa 13 vuoden ajan. Mukana luvussa on muitakin leirejä kuin pahamaineisimmat tuhoamisleirit, sillä natsit hallinnoivat myös muun muassa työ- ja vankileirejä sekä niin kutsuttuja juutalaiskortteleita, joiden asukkaat elivät vartioituina ennen kuljettamistaan varsinaisille leireille. Suurin ja tunnetuin juutalaiskortteli oli Varsovan ghetto, jossa asui arviosta riippuen pahimmillaan liki puoli miljoonaa ihmisiä. Tutkijat löysivät myös lukuisia niin kutsuttuja ”hoitokeskuksia”, joissa raskaana olevat naiset joko pakotettiin abortteihin tai sitten heidän lapsensa otettiin pois. Leirien määrä oli yllätys myös tutkijoille itselleen. Selvityksen alkaessa historioitsijat odottivat aikaisempien tietojen perusteella löytävänsä todisteet noin 7 000 natsien perustamasta leiristä ja juutalaiskorttelista. - Leiriluvut ovat huomattavasti suurempia, kuin oletimme. Tiesimme aikaisemmin, kuinka hirveää eläminen leireillä ja juutalaiskortteleissa oli, mutta nämä määrät ovat aivan uskomattomia, sanoo German Historical Institute -tutkimuslaitoksen johtaja Hartmut Berghoff. Tutkijoiden laskujen mukaan natsien perustamilla leireillä kuoli tai oli vangittuna kaikkiaan 15-20 miljoonaa ihmistä. Lisää aiheesta |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
344 Luotu: 28.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
901 Luotu: 19.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
248 Luotu: 23.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
876 Luotu: 24.11.2024
Pelastetaan Kuggomin puuvenekoulu
180 Luotu: 31.01.2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12516 Luotu: 25.08.2023
Jalkapallohalli Naantaliin
597 Luotu: 21.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
136 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
132 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
553 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
258 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
815 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
510 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101707 Luotu: 27.09.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
259 Luotu: 16.12.2024