Johanna Korhonen Jalovaarasta: Kirkon johtamisjärjestelmä ei toimi

01.03.2013 17:51 | Radio Dei | Kai Kortelainen Anna Malinen

- Nyt ilmestyy kivien takaa ryömien lukemattomia kirkkoherroja ja muita korkeita viranhaltijoita, jotka ovat kovin tietämättömiä yhtään mistään, kommentoi toimittaja ja kirkollinen vaikuttaja Johanna Korhonen Ylen MOT:n ohjelman herättämää kirkollista keskustelua Radio Dein haastattelussa perjantaina.

Korhonen ihmettelee, miksi kohun keskelle joutuneen julistaja-esirukoilija Pirkko Jalovaaran opetuksiin ei ole evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa kiinnitetty aiemmin huomiota, vaikka Jalovaara on kiertänyt kirkkoja vuosien ajan.

- Tämä asia ei ratkea sillä, että heitetään yksi ihmispoloinen nyt ovesta ulos, ja ajatellaan, että tällä se hoituu. Pitäisi puhua yhteisöllisestä vastuusta. Mitä kertoo esimerkiksi kirkon johtamisjärjestelmistä, että asia pääsee tähän tilanteeseen ennen kuin kukaan puuttuu siihen millään lailla, Korhonen kysyy.

Radio Dein suorassa lähetyksessä Veli-Matti Hynnisen haastateltavana perjantaina vieraillut Johanna Korhonen katsoo, ettei kirkon johtamiskulttuuriin enää kuulu sen valvominen, mitä kirkossa sanotaan.  Korhonen pitää tilannetta ongelmallisena.

- Yhteisöllinen opillinen ongelma on se, että annetaan jonkun ihmisen mennä opissaan ensin pikkuisen vikasuuntaan. Kun kukaan ei puutu siihen, kasvaa riski, että hän menee lisää vikasuuntaan. Ja kun kukaan ei vieläkään puutu siihen, niin sittenhän hän päätyy ihan minne tahansa.

"Toivon kovasti, että ilmestyy myös ryhdikkäitä kirkkoherroja"

- Ihmisillä on kirkossa kollektiivinen vastuu siitä, mitä meidän uskomme nimissä esitetään. Sen takia uskon ja opin kysymyksistä pitää jatkuvasti keskustella, ettei niistä pääse muotoutumaan kenenkään omissa aivoissa yksin jotain sellaista merkillistä rakennelmaa, jota toiset eivät sitten tunnistakaan enää oman uskonsa mukaiseksi systeemiksi.

Korhosen mukaan julkisuudessa tikunnokkaan nousseet Kallion kirkon Sanan ja rukouksen illan tapahtumat ovat merkki syvemmästä opillisesta hajaannuksesta, joka kirkon piirissä on tapahtunut. Opillinen pirstaloituminen on johtanut siihen, että yksittäiset puhujat voivat esittää kirkossa lähes mitä tahansa. Asiaan puututaan vasta, kun media yllättää seurakunnan kirkossa lausutuista ylilyönneistä housut kintuissa.

- Myös Pirkko Jalovaara on tässä tapauksessa jätetty yksin. Hänet on jätetty heittele jo kauan sitten. Hänen on sallittu jatkaa ilman, että kukaan on puuttunut toimintaan mitenkään. Ja nyt kun tuli suuri räsähdys, on helppo ryhdikkäänä tulla irtisanoutumaan kaikesta opetuksesta.

- Toki toivon kovasti, että ilmestyy myös ryhdikkäitä kirkkoherroja ja muita vastuun kantajia, jotka sanovat: "Okei, olen laiminlyönyt hommiani silloin ja tällöin. Kuulin tästä, en tehnyt mitään, tein väärin. "

"Ei voi antaa vaan olla"

Karismaattisuudestaan huolimatta Pirkko Jalovaaralla on ollut luterilaisessa kirkossa luotettavan julistajan maine. Monissa seurakunnissa rukousillat ovat olleet tuotemerkki, jonka on katsottu kuuluvan osaksi kirkon toimintaa. Jalovaara on kiertänyt 26 vuoden aikana parissasadassa evankelis-luterilaisessa kirkossa, joissa hän pitää vuosittain 60-80 rukousiltaa.

Toimittaja Johanna Korhonen ihmettelee, miksi näin ahkerasti seurakuntia kiertävä julistaja herätti huomiota juuri nyt, ja miksi kukaan kirkkoherra tai luottamushenkilö ei tunnu tietävän, mitä Jalovaara on opettanut viime vuosien aikana.

- Tavattoman moni kirkkoherra vetosi johonkin, mikä on tapahtunut 20 vuotta sitten.  Sanoisin nyt kyllä ankarasti, että muissakin toimissa kuin kirkkoherran tehtävissä täytyy ammatillista osaamista ja tietämystä päivittää hieman tiiviimmässä tahdissa kuin 20 vuoden välein.

Onko valvonta siis pettänyt?

- Voisi sanoa, että välittäminen on pettänyt. Kaikkien tulee välillä välittää, ei vain kirkkoherrojen vaan myös luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten. Kaikilla on aivot päässään ja kyky havaita asioita. Kun joku on menossa vikasuuntaan, niin siihen pitää puuttua. Se on suorastaan velvollisuus. Ei voi antaa vaan olla.

Valtaosa kirkon työntekijöistä harhaoppisia?

Johanna Korhonen kritisoi MOT-ohjelmassa sitä, että luterilaisen kirkon seinien sisälle on päästetty opetusta, jossa puhutaan demonien ja pahojen henkien ulosajamisesta. "Lapsikin voi olla demonin vallassa. Voi hyvä tavaton", Korhonen huudahti, kun Ylen toimittaja Kirsi Skön esitteli hänelle Kansan Raamattuseuran Hoitava rukous -nimellä markkinoidun kurssin opetusmateriaalia.

Radio Deille Korhonen toistaa kirkon luottamushenkilönä olevansa sitä mieltä, ettei hän hyväksy materiaalia, jossa opetetaan pahan ajamista ulos ihmisestä. Näkemyksen takana on myös kysymys tavasta tulkita Raamattua.

- Kun Raamattua kirjoitettiin, ihmisten ymmärrys terveyteen ja sairauteen liittyvistä asioista oli aivan eri tasolla kuin mitä se nykyään on. Nykyään ymmärretään, että lapsella voi olla esimerkiksi epilepsia, joku muu sairaus tai häntä on häiritty tai ahdistettu niin, että hän käyttäytyy ongelmallisella tavalla. Silloin tilanne ei tosiaankaan ole se, että lapsesta aletaan manaamaan jotakin pahaa henkeä pois, vaan lapsi tarvitsee silloin hoitoa ja huolenpitoa.

Seurakuntalainen.fi julkaisi aiemmin tänään ennakkotietoja Radio Dein ja Kirkon tutkimuskeskuksen laajasta kirkon työntekijöille osoitetusta kyselytutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan 68 prosenttia kirkon työntekijöistä sanoo uskovansa vakaasti sielunvihollisen olemassaoloon. Tämän lisäksi joka viides työntekijä pitää persoonallisen pahan olemassaoloa vähintäänkin todennäköisenä.

Onko enemmistö kirkon työntekijöistä jollakin lailla harhaoppisia?

- En tietenkään sillä tavalla sano. Ihmisillä on tapana sanoittaa ja ymmärtää asioita eri tavoin. Jos mietitään sitä, uskonko minä kirkon jäsenenä persoonalliseen pahaan, niin kyllä ilman muuta siinä mielessä, että pahuutta elää meissä meissä ihmisissä. Meissä jokaisessa on mahdollisuus pahaan, samalla tavalla meissä on mahdollisuus myös hyvään, Korhonen muotoilee.

- Mutta jos ajatellaan, että pahuus olisi joku ulkoinen voima - jos vähän karrikoin, niin sellainen hännällinen hiilisankoa heiluttava peikko, joka on jostain luikahtanut sisäämme - niin se on aika naiivi mielikuva. Tämä ajatus johtaisi ajatukset siihen, että pahuus olisi jotain sellaista, joka voidaan meistä myös karkottaa hätistämällä tämä peikko meistä jotakin reittiä ulos. Ei pahuudesta koskaan päästä eroon. Jokaisen ihmisen tehtävä on vastustaa pahuutta sekä itsessään että ympärillään kaikin tavoin joka päivä.

"Puhuisin kirkossa persoonallisesta pahasta, joka esiintyy meissä"

Tulevana sunnuntaina luterilaisen kirkon evankeliumitekstinä on Luukkaan evankeliumin kohta 11:14-23. Tekstissä kerrotaan, kuinka Jeesus ajaa pahan hengen ulos mykästä miehestä.

Johanna Korhonen, jos olisit saarnaajana sunnuntaina Kallion kirkossa, niin mitä sanoisit?

- Puhuisin tästä aiheesta mielelläni. Puhuisin siitä persoonallisesta pahasta, joka meissä persoonissa esiintyy, ja mitä me voimme tehdä, että tämän oman pahuutemme kanssa jotenkin kelpaisimme eteenpäin aiheuttaen mahdollisimman vähän vahinkoa muille.

Entä olisiko  Jeesusksella  saarnassasi mitään roolia?

- Totta kai. Jeesus on Jumalan ilmenevä ihmisenä ja ihmisessä. Ja tie totuus ja elämä, joka voi osoittaa teitä ulos.

Johanna Korhosen Hynninen-ohjelmassa lähetetty haastattelu on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Radio Dein Parempi Huomen -aamulähetyksen arkistossa maanantaista 4. maaliskuuta alkaen.