LAUNEEN KOULUN LAPSET HÄDÄSSÄ!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista LAUNEEN KOULUN LAPSET HÄDÄSSÄ!.
Homealtistumisen vuoksi astmaan sairastunut |
#17627.03.2013 11:16Tuon asian vuoksi ostimme talon Lahden naapurikunnasta. Kaksi hometyöpaikkaa kokeneena allekirjoitin adressin ja toivon sinnikkyyttä elintärkeän asian hoitamiseen. Lapsilla homealtistuminen on vakavampaa :( Itse vaadin muutama vuosi sitten ex-työpaikkalleni terveystarkastajan tekemään perusteelliset tutkimukset, esimiehen vastusteluista huolimatta. Toimipiste suljettiin, moni pääsi oireistaan ja minä sain potkut. Silti voitimme asian ! |
Vieras |
#177 mätänevät rakennusjätteet27.03.2013 11:25http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/173706-rakennusjatteet-matanevat-kyrolan-koulutalon-alla-jarvenpaassa ....alkoi tutkia rakennuksen alapohjaa. Sieltä löytyi rakennusaikaista jätettä. |
Marita Jerkku |
#178 ROHKEASTI OPETTAJAT OTTAMAAN KANTAA!!!27.03.2013 11:56Toivoisin, että opettajatkin rohkaistuisivat laittamaan nimensä adressiin ja ottamaan kantaa asiaan. Kertomaan kokemuksistaan ja havainnoistaan lasten oireitten suhteen. |
Minni Salminen |
#179 Arvokysymys27.03.2013 13:07 |
Minni Salminen |
#180 Auttakaa meitä!27.03.2013 13:29 |
Vieras |
#181 http://www.homekoira.com/27.03.2013 13:39 |
Vieras |
#182 http://www.meidantalo.fi/artikkeli/1960-luvun-talojen-alapohjaongelmat27.03.2013 13:46 |
Vieras |
#183 onko asbesti tutkittu27.03.2013 13:57Melkein kaikissa 1950–1980-luvuilla rakennetuissa taloissa on käytetty asbestia. http://www.heli.fi/content/Julkaisut_materiaalit/Oppaat_hengityssairauksia_sairastavalle/Vaarallinen_asbesti.pdf Tausta Asbestia on pääosin ennen 1975 rakennettujen rakennusten monissa eri rakennusmateriaaleissa kuten putkieristeissä, lattialaatoissa, liimoissa, kiinnityslaasteissa, ilmanvaihtohormeissa, seinä- ja kattomateriaaleissa, ulkoseinämaalissa ja tiivisteissä. Vielä 1970-luvulla julkisiin rakennuksiin ruiskutettiin asbestia ilmanvaihtohormin eristeeksi tai esim. akustisista syistä kattopinnoitteeksi. Ulkokattomateriaaleihin ja muutamiin lattiamateriaaleihin lisättiin asbestia aina vuoteen 1988. http://www.kolumbus.fi/mikrosem/asbesti.html |
Minni Salminen |
#18427.03.2013 14:52 |
Vieras |
#185 Re: http://www.homekoira.com/27.03.2013 15:25 |
Kuntoon |
#186 Re: Kuntoon ja pian27.03.2013 15:26Toivon yli kaiken, että koulu saadaan kuntoon ja mahd. äkkiä. Sillä itse opiskelen kyseisessä koulussa, ja haluaisin käydä kouluni loppuun siellä. Joten pliis, allekirjoittakaa.. |
Vieras |
#187 ongelmakohdat ja rakennusmateriaalit käytävä läpi27.03.2013 15:41http://www.pohjalainen.fi/arki-ja-el%C3%A4m%C3%A4/omakotitalojen-ongelmakohdat-eri-aikoina-1.1020961 Kaksoislaatan kirot Perustamisessa suosittiin 1980-luvulla melko yleisesti tätä kaksoisbetonilaattarakennetta, jossa alimpana on kantava betonilaatta tai niin sanottu roskalaatta, sen päällä eristeenä styroksi tai mineraalivilla ja eristeen päällä taas betonilaatta. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin näkyy, että mineraalivilla ei ole kestänyt kosteusrasitusta. Styroksi sen sijaan on säilynyt paremmin, se on yleensä vain hieman homehtunut puurakenteiden läheisyydessä. - Tämä on vaarallinen rakenne. Kun maaperästä nousee kosteutta alemman laatan päälle tai lattiakaivosta valuu eristekerrokseen vettä, ollaan tosi hankalissa korjauksissa. Varsinkin, jos seinien puurakenteet vielä ulottuvat alemman laatan alle, kuten nimenomaan 80-luvun taloissa on tehty. Pirinen sanoo korjausneuvojien kaivavan "lusikalla" puuseinien alajuoksuja, jotka on parikymmentä vuotta sitten upotettu betonin alapuolelle - silloisen hyväksytyn tavan mukaisesti. Kun kaksoislaattarakenteesta löytyy homehtunut mineraalivillaeriste, ylempi betonilaatta joudutaan purkamaan pois. Styroksin suhteen päästään hieman helpommalla, kun homehtuneisiin eristeosiin päästään käsiksi purkamalla seinien alaosat. - Näitä kaksoislaattalattioita on korjattu niin, että puurakenteet alalaatan päältä on purettu pois ja aluslaatta puhdistettu. Puurungon alle on muurattu bitumihuovalla betonilaatasta erotettu harkko, ja betonilaatta on koteloitu ilmatiiviiksi niin, etteivät homeitiöt pääse sisäilmaan. Erittäin ikävä korjattava, ja vaurion varman päälle korjaaminen on vaikeaa, Pirinen selvittää. Toinen korjaustapa on lattiarakenteen ilmastoiminen. - Kun pahin vaurio on ensin korjattu, on laatan päälle toisinaan tehty niin sanottu tuulettuva lattia, jolla tilaan nousevat homeitiöt tuuletetaan poistoimurin avulla pintalattian ja betonilaatan välistä talosta ulos. Tällaisia lattioita toimittavat ainakin Isola Platon ja RTV. Kaksoislaattarakenne saattaa löytyä vielä 1990-luvun alkupuolen talostakin. Toinen korjaajille murhetta aiheuttava, 60- ja 70-luvun taloissa yleinen matalaperustus esittäytyy yhä eräässä rakennusalan oppikirjassa vuodelta 1979: maanpäälle levitetty sorakerros, sitten betonilaatta ja sen päällä eristeet ja puulattia. - Näitä lattioita me nykyisin puratamme, Pirinen sanoo. |
Vieras |
#188 Re: ongelmakohdat ja rakennusmateriaalit käytävä läpi27.03.2013 16:50#187: - ongelmakohdat ja rakennusmateriaalit käytävä läpi Launeen koulun kohdalla noita ongelmakohtia ja rakennusmateriaaleja on käyty jo ihan tarpeeksi läpi. Hyviä vinkkejä kyllä tosian tarjoilit! |
Minni Salminen |
#189 Re: ongelmakohdat ja rakennusmateriaalit käytävä läpi27.03.2013 17:13#187: - ongelmakohdat ja rakennusmateriaalit käytävä läpi Kiitos kun tulit mukaan keskusteluun ja koitit tuoda apua pyyteettömästi. |
Allekirjoittanut |
#190 Sisäilma kuntoon27.03.2013 17:36Itse (nyt vasta) suljetun Kiveriön koulun käyneenä (90-luvulla) ihmettelen, että montako vuotta lasten tarvitsee vielä kärsiä vastaavanlaisista ongelmista? Kouluajoista on jäänyt mieleen ikävät sairastelukierteet. Aikuisikään mennessä on kaikki mahdolliset allergiset ja astmaattiset oireet käyty läpi unohtamatta atooppista ihoa. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä näistä vaivoista EI olisi, jos olisi saanut opiskella koulussa, jossa olisi puhdas sisäilma? Ajetaan asioita paremmiksi nykyajan ja tulevaisuuden koululaisille! |
Emo |
#191 Arvot kohdalleen27.03.2013 17:52Tehdään Lapsille uusi, terve koulu.Launeen koulua ei voi enää elvyttää. Päätös rakentamisesta on tehtävä nyt.Näin voimme olla ylpeitä lahtelaisuudesta nyt ja tulevaisuudessa. Vetoan päättäjiin etelä-lahtelaisena äitinä ja mummuna. Ja, kiitos rohkeat vanhemmat Minni ja Johanna, tuetaan yhdessä heitä kaikin tavoin "taistelussa" tärkeän asian puolesta. Lapsissa on tulevaisuus.Annetaan se heille. |
Minni Salminen |
#192 NYT TARVITSEMME VIELÄKIN ENEMMÄN TUKEA27.03.2013 18:26Launeen koulun johdon, Opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilposen sekä Lahden koulutoimen yhteinen sisäilmatapaaminen tänään päättyi ikävästi, vaikka Lassi Kilponen ei tyrmännyt eilisessä kokouksessa vaatimustamme. Emme tule missään tapauksessa suostumaan näihin hätäisiin laastarilla paikkaamisyrityksiin. Kuten on ollut tiedossa henkilökunnan oireilu on ensisijainen indikaattori, jolla tilan terveyttä mitataan. Nyt kun viimeisten korjaustöiden aikana Launeen koulusta on poistunut 20 henkilökunnan jäsentä sisäilmaan liittyvistä terveydellisistä syistä, ei oirekysely ole tällä hetkellä luotettava. Rehtorin mukaan koulussa on jo ollut ilmanpuhdistimia toistakymmentä - eikä ne ole tilannetta korjanneet. Kuulimme myös, että 3 b-luokkan oppilaat ollaan edelleen siirtämässä sisälle kouluun emoluokkaan, joka ei ole koko lukukauden aikana soveltunut yhdellekään muulle luokkaryhmälle sisäilmaoireilujen vuoksi. Tilakeskus suunnittelee kuulemamme mukaan seuraavaa toimenpidettä: Lattiamatto otetaan pois ja tilalle pistetään epoksiittilattia ja simsalabim - siitä tulee koulun paras luokka! Mitä??? Terveiden väistötilojen hankinta on syytä aloittaa välittömästi, sillä mikäli emme saa tervettä koulua, emme tule pelaamaan lastemme terveydellä ja tulevaisuudella uhkapeliä - vaan menemme lakkoon. http://yle.fi/uutiset/launeen_koululle_tuodaan_vauhdilla_ilmanpuhdistimia/6556757 |
opettaja |
#193 Ei voi olla totta!!!!!!!!!!!!!!!!27.03.2013 19:40Aivan järkyttävää!! Tilakeskus EI tiedä, miten näitä asioita korjataan! Jos ongelmia on rakenteissa (=seinissä, katossa, lattialla), niin pelkän lattiamaton uusiminen EI auta! Päättäjillä ei ole maalaisjärkeä lainkaan. Nyt lakimiehiä apuun. Tilakeskuksen toimet on tutkittava!!!! Kuka viisas osaisi sanoa, miten pitää toimia? |
sivusta seurannut |
#194 Kilposen vaimo Launeelle27.03.2013 19:46Herra Opetus- ja kasvatusjohtaja Kilponen junaili törkeällä tavalla vaimolleen paikan kaupungin uusimmasta koulusta, Karistosta. Jos hänen vaimonsa työskentelisi Launeella, niin päätökset olisivat varmasti toiset! Häpeä Lassi Kilponen! Pitäisikö alkaa kerätä adressia siitä, että saamme koulutoimenjohdon vaihtoon? |
Vilponen |
#195 Mr Kilponen27.03.2013 19:47Itselleni jäi ikävä kyllä käsitys tuosta Kilposesta se että hänen tarkoitus oli tulla vain paikalle selittelemään niitä näitä ja puhua kaikki hyväksi, itsekkin hän tituleerasi itseään puhujaksi, eli perus selittelijä ikävä kyllä. Lähtiessään vielä huikkasi että samalla asiallahan tässä ollaan ja sitten kuitenkin tuota samaa "korjataan sitä, pannaan propelleja vaikka homeiset villat on seinässä" mussutusta jatkuu. |
Lakkoon vain! |
#196 E- ja C-siivet käyttökieltoon27.03.2013 19:53Työterveyslääkäri xxxxx on sitä mieltä, että koulun E-siipi tulisi laittaa käyttökieltoon. Miksi häntä ei kuulla? Raha, Kilponen ja Tilakeskusko määrittelevät ja ohittavat työterveyslääkärin mielipiteen????? C-siivessä myös valtavan huono sisäilma. 3B:n huoltajat - ette missään nimessä suostu siihen, että lapsenne laitetaan siihen luokkaan. Lakko on oikea ratkaisu! Jopa jo tänä keväänä. Nyt heti! |
Savustin |
#197 Kilposen tuulettimet27.03.2013 20:27Tuulettimetko ne poistavat ongelman rehtorin huoneesta, rehtori mainitsi että lattia on vaihdettu 4 kertaa tai sitten se että tuulettimetko ne jumppasalin märän lattian kuivaa ja vasta rakennettu? (tuskin sitä kukaan tahallaan kastelee....) |
Homeope |
#198 Oireilu otettava vakavasti27.03.2013 20:31Lapsissa on Suomen tulevaisuus ja heille pitäisi tarjota terveet koulutilat, etteivät he altistuisi sisäilman myrkyille. Monet vanhemmat eivät vielä ymmärrä sitä, millaisissa home- ja myrkkyloukoissa heidänkin lapsensa viettävät päivänsä ja sitä, kuinka monimutkaiseksi elämä voi muuttua, kun altistusta on saanut liian kauan tai liian suuren määrän. Ei sitä tule ajatelleeksi, että sitten kun elimistön sietoraja ylittyy, niin paluuta ei ole ja niin monet asiat, joita ennen pystyi tekemään saattaa pahimmilaan muuttua mahdottomaksi mm. veneily, mökkeily, monet huvipuistot, hotellit, kavereiden kodit, sairaalat, opiskelupaikat jne. Kiitos teille kaikille Launeen koulun adressia tehneille, allekirjoittaneille ja kommentoineille: olette oikealla asialla ja toivotaan että saadaan estettyä mahdollisimman moni vakava sairastuminen, sillä jos oireiluvaiheessa pääsee puhtaisiin tiloihin, on vielä mahdollista toipua. Valitettavasti kaikki eivät ole saaneet tietoa lääkäreiltä tai apua viranomaisilta ja niin moni on sairastunut vakavasti ja elämä on muuttunut homehelvetiksi: http://homepakolaiset.fi/tarinat.html |
Marita Jerkku |
#199 Re: Oireilu otettava vakavasti27.03.2013 20:44#198: Homeope - Oireilu otettava vakavasti Kiitos opettajat mukaan tulosta! Tekstinne on veret seisauttavaa. Onko yksikin viikko pienelle pojalleni jo liikaa?? |
Kyllästynyt |
#200 Re: E- ja C-siivet käyttökieltoon27.03.2013 21:01Kun Launeella on joku ope jouduttu siirtämään pois tilasta, jossa hän oireilee, on hänen sijaisensa ja lapset laitettu takaisin luokkaan, jossa oireita on ollut. mittauksissa ei ole näkynyt mitään vikaa.... Tätä on tapahtunut useamman kerran. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15636 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024